Liiton historiaa
Akavan Erityisalat eli alkuperäiseltä nimeltään Akavan Erityisalojen Keskusliitto AEK ry perustettiin vuonna 1972 pienten ammattiryhmien järjestäytymiskanavaksi Akavaan. Perustaminen oli kirjoituspöytätyötä, aatteen paloa ei ollut ilmassa.
Konsepti osoittautui menestystarinaksi. Viidessä vuosikymmenessä liitto on ehtinyt kokea lastentauteja, lakon ja laman sekä huikean kasvun Akavassa yhä merkittävämmäksi ammattijärjestöksi.
9.11.2022 Akavan Erityisalojen 50 v. juhlajulkaisu on ilmestynyt
Akavan Erityisalat täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlan kunniaksi liiton historiaa ja keskeisiä näkemyksiä on koottu juhlajulkaisuun ”Työtä ja taitoa.”
21.10.2022 Akavan Erityisalat 50 vuotta: Etujoukoissa
Tasa-arvo sekä työelämän monimuotoistuminen ja siihen liittyvä ammatinharjoittajien asema työmarkkinoilla ovat esimerkkejä aiheista, jotka ovat nyt murtautuneet työelämäkeskusteluun kaikkialla. Akavan Erityisaloissa nämä teemat ovat olleet toiminnan ytimessä jo parinkymmenen vuoden ajan.
26.9.2022 Akavan Erityisalat 50 vuotta: Naisille se mikä naisille kuuluu
Akavan Erityisalat edustaa useita naisvaltaisia, korkeakoulutettuja ammattiryhmiä, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta eikä sen edellyttämää koulutusta.
29.8.2022 Akavan Erityisalat 50 vuotta: 2000-luku: Kasvua ja edunvalvontaa korostavaan strategiaan
2000-luvulla Akavan Erityisalojen Keskusliitto AEK alkoi profiloida itseään hallinnon, kulttuurin ja liike-elämän asiantuntijoiden ja esimiesten ammattijärjestönä.
13.6.2022 Akavan Erityisalat 50 vuotta: Monimuotoinen työ
Koska työelämän muutokset koskettavat Akavan Erityisalojen jäsenkuntaa, liitto on ottanut uuden työn vahvasti agendalleen.
20.5.2022 Akavan Erityisalat 50 vuotta: Lama toi jäsentulvan
1990-luku merkitsi Akavan Erityisaloille, silloiselle Akavan Erityisalojen Keskusliitolle (AEK), huimaa työmäärän ja jäsenmäärän kasvua.
25.4.2022 Akavan Erityisalat 50 vuotta: Todelliseksi ammattiliitoksi
Akavan Erityisalojen, tuolloin vielä AEK:n, 1980-luku oli vakauttamisen aikaa.
20.4.2022 Lähetä kuvasi juhlajulkaisuumme – olet mukana 100 € lahjakorttien arvonnassa!
Akavan Erityisalat täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Keräämme nyt kuvia jäsenistämme tulevaa juhlajulkaisuamme varten. Jäsenkuvista tehdään kuvakollaasi.
22.2.2022 Akavan Erityisalat 50 vuotta: Järjestöt, liittykää yhteen
Juhlavuoden kuluessa kerromme lisää ammattiliittomme vaiheista viestintäkanavissamme.
27.1.2022 Akavan Erityisalat täyttää 50 vuotta
Akavan Erityisalat täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Akavan Erityisalat, alkuperäiseltä nimeltään Akavan Erityisalojen Keskusliitto AEK perustettiin 25. helmikuuta 1972 pienten ammattiryhmien järjestäytymiskanavaksi Akavaan.