Akavan Erityisalat 50 vuotta:
1970-luku: Järjestöt, liittykää yhteen

1970-luvun alussa Akavassa oltiin visaisen pulman edessä: tuoreessa järjestötutkimuksessa oli havaittu, että työmarkkinoilla oli noin 85 000 korkeakoulututkinnon suorittanutta, kun Akavan jäsenmäärä oli 50 000. Miten saada välimatka kurottua kiinni, ja kymmenien tuhansien potentiaalinen jäsenkunta liittymään ammattijärjestöön?

Harmaita hiuksia johdolle aiheutti myös Akavan jäsenjärjestöjen pieni koko ja niiden vaatimaton organisaatio. Yli 3/4 keskusliiton jäsenjärjestöistä oli alle 1000 jäsenen yhdistyksiä eikä niillä ollut palkattuja toimihenkilöitä. Ne kääntyivät ongelmissaan usein Akavan toimiston puoleen, mikä puolestaan kismitti isompia yhdistyksiä. Mikäli korkeakoulutettujen äänenvoimakkuutta haluttiin lisätä neuvottelupöydissä, keskusjärjestön jäsenmäärää oli kasvatettava ja yhdistysten organisaatioita ammattimaistettava. 

Akavassa tartuttiin toimeen. Talvella 1972 luotiin uusi järjestöpoliittinen ohjelma, jossa ratkaisuna oli yhtäältä mittava, aktiivinen jäsenhankinta, ja toisaalta pienten yhdistysten sulauttaminen suurempiin tai liittäminen yhteen. Monimutkaista palapeliä helpottamaan perustettiin kokonaan uusi kokoomaliitto, Akavan Erityisalojen Keskusliitto AEK (nykyään Akavan Erityisalat), joka koostui sekä ns. Akavan yleisen ryhmän jäsenistä että Akavaan uusina otetuista pienistä yhdistyksistä.

Jäsenkampanja onnistui hyvin: mukaan saatiin lähes kaikki akateemiset ryhmät ja joukko muita erityisryhmiä. Nyt voitiin tarjota järjestäytymisen mahdollisuus laajemmalle korkeakoulutettujen joukolle sekä niille uusille asiantuntija-ammateille, joita yhteiskunnallinen ja sitä seurannut työmarkkinoiden muutos oli synnyttänyt. Tavoite oli, että pienetkin akavalaiset ammattialat saisivat voimaa työehtosopimuksia neuvoteltaessa – yhdessä oltiin enemmän.

Mutta aluksi oltiin vähemmän, ainakin AEK:ssa: liittoon kuului ensimmäisen toimintavuoden 1972 lopulla seitsemän yhdistystä. Jäseniä oli noin 400. Pienessä keskusliitossa ensimmäisenä puheenjohtajan nuijaa heilutti Kunnallisen koulutoimen hallintovirkamiehet ry:n Kalevi Nikki.

Toiminta oli vaatimatonta, sillä yhdistykset hoitivat itse oman edunvalvontansa. AEK toimi keskusjärjestön kainalossa Akava-talossa ja Akavan rahalla, jota oli vähän, kuten aktiivejakin. Akavan isojen järjestöjen palkattujen puheen- ja toiminnanjohtajien lisääntyminen heikensi sekin pienempien järjestöjen vaikutusmahdollisuuksia. AEK:ssa ongelmaan haettiin ratkaisua vuonna 1974 Kirjastonhoitajaliiton kanssa alkaneella toimistoyhteistyöllä, joka olikin harppaus kohti järjestäytyneempää organisaatiota.

Vuoden 1975 lopulla AEK:oon kuului jo 20 järjestöä, ja henkilöjäseniä oli lähes 1200. Kirjastonhoitajaliiton pääsihteeri ja pitkän uran Akavan hallintoelimissä myöhemmin tehnyt Kari Turunen alkoi vuonna 1979 hoitaa AEK:n toiminnanjohtajan tehtävää ensimmäisenä toimessa. Samalla käynnistettiin liiton oma edunvalvonta ja saatiin oma toimisto Akava-talolle. Pian seurasi oman työttömyyskassan ERKOn sekä Yhteenveto-lehden perustaminen. Talous koheni, ja liitossa alettiin suunnitella ensimmäisiä työtaisteluita.

Vaikka AEK:n perustaminen oli pikemminkin käytännön sanelema kokoonkursinta kuin aatteen palon ajama yhdistyminen, päätös osoittautui viisaaksi ja kauaskantoiseksi. Nyt 50 vuotta täyttävä Akavan Erityisalat on lähes 27 000 jäsenen vahva ammattijärjestö ja vaikuttaja, jonka kasvu ja menestys yllätti lopulta sen perustaneen keskusjärjestö Akavankin. Yhdessä ollaan enemmän.

Lähteet:

Jukka Muiluvuori, Akava 1950–2000. Oma ja yhteinen etu. Akava 2000. 

Jukka Vuori, Oppineiden klubista keskusjärjestöksi: Akava 1950–1975. VAPK-kustannus 1990.

Akavan Erityisalat 40 vuotta. E-julkaisu (multimedia).

Akavan Erityisalat 50 -historiahankkeen haastattelut.

> Tutustu juhlajulkaisuumme

Palaa otsikoihin ›