Ilmastovaikuttaminen Akavan Erityisaloissa
Ilmastotyö käynnistyi Akavan Erityisaloissa vuonna 2019, jolloin perustimme yhdessä jäsenyhdistysten kanssa ilmastoryhmän koordinoimaan ilmastotyötä yhteisössämme. Ilmastoryhmä onnistui viiden toimintavuotensa aikana vakiinnuttamaan ilmastonäkökulman osaksi liiton sisäistä ja ulkoista toimintaa.
Teemme työtä seuraavien tavoitteiden edistämiseksi:
- Parannamme oman toimintamme ekologisuutta.
- Tuotamme jäsenillemme koulutusta ja vertaistukea ilmastoasioissa.
- Nostamme ilmastokysymyksiä esille liiton ja jäsenyhdistysten viestinnässä.
-
Vaikutamme työehtojen ekologisuuteen työmarkkinatoiminnan
ja jäsenten aktivoinnin kautta.
Jäsenten ilmastovinkit
17.1.2023 Akavan Erityisalat tukee oikeudenmukaista siirtymää
Akavan Erityisalat on mukana yritysvastuujärjestö Finnwatchin luotsaamassa ’Oikeudenmukainen siirtymä nyt!’ -kampanjassa. Tänään alkava kampanja nostaa reilun ekologisen siirtymän yhteiskunnalliseen keskusteluun.
25.10.2022 Akavan Erityisalat jatkaa työtä kestävän kehityksen puolesta
WWF Suomi on myöntänyt Akavan Erityisaloille diplomin tunnustukseksi Green Office -kriteerien mukaisesta toiminnasta ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi.
24.5.2022 Akavan Erityisalat mukana Taimiteossa
Nuoret istuttavat kesäkuussa Suomeen satoja tuhansia puun taimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Kyse on 4H:n Taimiteko-hankkeesta, jossa myös Akava ja sen jäsenliittoja on jälleen kumppaneina.
Piirros: Karoliina Pertamo