Uutiset
Yliopistoneuvottelut katkesivat
Työnantajien edellyttämää hyppyä tuntemattomaan ei katsottu voitavan tehdä. Uutta neuvotteluaikaa ei sovittu.
Palkansaajajärjestöt ja yliopistotyönantajia edustava Sivistystyönantajat jatkoivat keskiviikkona 31.1. neuvotteluja yliopistojen uudesta työehtosopimuksesta. Neuvottelut keskeytyivät keskiviikkoiltana ilman, että sovittiin uutta neuvotteluaikaa.
Muita asioita ei
käsitelty tänään, koska työnantaja edellytti ensiksi ratkaisua
palkkausjärjestelmän uudistamisesta. Tämä on koko neuvottelujen ajan ollut
työnantajan ykkösasia ja haitannut kokonaisuuden käsittelyä kuluttamalla
suurimman osan käytettävissä olleesta ajasta.
Palkansaajat ovat tehneet useita rakentavia ehdotuksia nykyisen palkkausjärjestelmän pohjalta sen kehittämiseksi. Työnantajien edellyttämää hyppyä tuntemattomaan ei kuitenkaan katsottu voitavan tehdä.
Palkankorotuksia koskeva keskustelu ei ole vielä lainkaan käynnistynyt.
Sopimuskausi päättyy torstain vastaisena yönä. JUKOn toimielimet käsittelevät tilannetta torstaina 1. helmikuuta.
Voit seurata JUKOn neuvottelutiedotusta ja muita uutisia myös Facebookissa ja Twitterissä.
http://www.juko.fi/?x18668=1037133
https://www.facebook.com/JUKOry/
Lisätietoja:
- JUKOn yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja Johanna Moisio, p. 0400 874 135
- JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Kojo, p. 0400 419784