Uutiset
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry: Rahoitusalalle ylityökielto
Rahoitusalan työehtosopimusneuvotteluja on käyty lokakuun alusta alkaen, mutta toistaiseksi tulosta ei ole saavutettu.
Suurin kiistakysymys koskee lauantai- ja sunnuntaityötä, jota työnantaja haluaisi paikallisen sopimisen sijasta teettää työnantajan määräyksellä. Ylemmät Toimihenkilöt YTN aloittaa alalla ylityökiellon 8.12.2017 alkaen vauhdittaakseen neuvotteluja.
- Neuvotteluja on käyty jo kaksi kuukautta, mutta työnantajalla
ei ole valmiutta hakea kaikkia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja, sanoo finanssialan vastuullinen asiamies
Riikka Sipilä.
- Todellisten neuvottelujen sijaan halutaan edelleen
sanella, Sipilä toteaa.
Viikonlopputyön lisäksi työnantaja haluaa ottaa alalla käyttöön jaksotyön,
jonka myötä työaikaa voitaisiin sijoittaa 4-10 tunnin pituisina vuoroina
maanantaista sunnuntaille. Asiantuntijatyötä tekeville tällainen muutos
vaikeuttaisi myös työn ja yksityiselämän yhteensovittamista merkittävällä
tavalla.
- Työnantajan laatimat työvuorolistat soveltuvat huonosti asiantuntijatyöhön
tilanteessa, jossa asiakkaiden tarpeet vaihtelevat ja muuttuvat nopeasti,
Sipilä huomauttaa. - Vapaaehtoisuuteen ja paikalliseen sopimiseen perustuva
malli hyödyttäisi parhaiten molempia osapuolia. Samalla alan asiantuntijoilla
säilyisivät vaikuttamismahdollisuudet oman työaikansa sijoitteluun, sanoo
Sipilä.
YTN:n puheenjohtaja Heikki
Kauppi ihmettelee työnantajaliiton suunnan muutosta paikallisen
sopimisen suhteen.
- Rahoitusalan työnantajille paikallinen sopiminen näyttää olevan vain
välitavoite, jolla pyritään kohti direktion laajentamista työntekijöiden
tappioksi, arvioi Kauppi. - Sama ilmiö on nähtävissä laajemminkin, myös muutamilla
muilla sopimusaloilla, Kauppi jatkaa.
- Olemme neuvottelujen aikana useaan otteeseen tarjonneet paikallista sopimista
ratkaisuksi viikonlopputyön laajentamiseen liittyvissä kysymyksissä, kertoo
Sipilä. - Haluamme saada ratkaisut aikaan neuvotteluteitse ja toivomme
työnantajapuolenkin löytävän halun sopia sanelun sijaan, Sipilä kiteyttää.
> Ohjeet rahoitusalan ylityökieltoon (ytn.fi)
Lisätiedot:
Heikki Kauppi, puheenjohtaja
p. 040 504 1585
Riikka Sipilä, finanssialan vastuullinen asiamies ja neuvottelija
p. 0400 458 226
Rahoitusalan ylityökielto alkaa 8.12.2017 kello 14.00 ja on voimassa toistaiseksi. Alalla työskentelee noin 7000 YTN-liittojen jäsentä asiantuntija- ja esimiestehtävissä. Rahoitusalan työehtosopimuksen sopijaosapuolet ovat YTN:n lisäksi Ammattiliitto Nousu ja Ammattiliitto Pro, työnantajaa edustavat Finanssiala FA sekä Palvelualojen työnantajat PALTA. Neuvottelut jatkuvat seuraavan kerran 12.12.