Uutiset
Valtion sopimusneuvottelut jatkuivat maanantaina
Valtion virka- ja työehtosopimusneuvottelut jatkuivat maanantaina 30. maaliskuuta. JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen kertoo, että valtion pöydässä on neuvoteltu myös viikonloppuna ja että tavoitteena on edelleen nopea sopimusratkaisu.
- Yhteiskunnalle kriittisissä toiminnoissa valtiolla työskenteleville on tärkeää saada aikaan vastuullinen sopimusratkaisu nopeasti. Emme kuitenkaan tavoittele ratkaisua hinnalla millä tahansa.
Neuvottelut jatkuvat huomenna tiistaina 31. maaliskuuta.
Kaikki JUKOn virka- ja työehtosopimukset päättyvät 31. maaliskuuta, jonka
jälkeen siirrytään sopimuksettomaan tilaan. Sopimuksettomana aikana voimassa
ovat vanhat työehdot.
JUKOn valtiosektorilla neuvottelevat JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen
ja valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL).
JUKO neuvottelee
Akavalainen JUKO edustaa neuvotteluissa sinua ja ammattiliittoasi ja neuvottelee työpaikallasi käytössä olevat työehtosopimukset.
JUKO edustaa työehtosopimuksillaan noin 200 000:ta korkeakoulutettua. Sovimme
työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja
Avainta-aloilla. Sovimme työehtosopimukset myös Kansallisgalleriassa ja
Työterveyslaitoksella.
Kerromme neuvottelujen etenemisestä neuvottelutiedotteessa. Seuraa myös www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry
aihetunnisteilla #neuvotellen2020 #sopien2020.
Lue myös: Valtion
neuvotteluissa edettiin