Uutiset
Osa jäsenistämme Pron lakkovaroitusten piirissä - Lakot peruuntuivat
Ammattiliitto Pron mahdolliset teknologiateollisuuden lakot eivät koske ylempiä toimihenkilöitä, mutta lakon piirissä olevat toimihenkilöjäsenemme osallistuvat lakkoon. Maksamme saman lakkoavustuksen kuin Pro.
Ammattiliitto Pro on antanut työtaisteluvaroitukset suunnittelu-
ja konsulttialoille sekä teknologiateollisuuteen. Myös osa Akavan Erityisalojen
jäsenistöstä työskentelee lakon piiriin kuuluvissa tehtävissä ja kehotamme
heitä osallistumaan Pron lakkoon. Maksamme lakkoon osallistuville jäsenille saman
lakkoavustuksen kuin Pro. Ohjeet lakkoavustuksen
hakemiseen julkaistaan myöhemmin tällä sivulla.
Pron lakot eivät koske ylempiä toimihenkilöitä, joiden työehtosopimus on jo solmittu neuvottelujärjestömme Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n ja Teknologiateollisuuden välillä.
Lisätietoa Pron lakkovaroituksista:
- Lakkovaroitus annettu 30.12.2021 teknologiateollisuuden
toimihenkilöiden työehtosopimuksen soveltamisalan työpaikoille. Lakko koskee
myös suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöiden työehtosopimuksen
soveltamisalan piirissä olevaa työtä, jota tehdään lakossa olevaan yritykseen.
Lakko koskee 14.1.2022 kello 00.00 ja 23.1.2022 kello 24.00 välillä
alkavia työvuoroja erikseen nimetyillä työpaikoilla. Lakon piirissä
olevat työpaikat on listattu tässä: https://proliitto.fi/sites/default/files/2021-12/teknologiateollisuuden-ja-suunnittelu-ja-konsulttialan-lakot.pdf
- Lakkovaroitus annettu 9.1.2022 teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen soveltamisalan työpaikoille. Lakko koskee 24.1.2022 kello 00.00 ja 30.1.2022 kello 24.00 välillä alkavia työvuoroja erikseen nimetyillä työpaikoilla. Lakko koskee myös suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöiden työehtosopimuksen soveltamisalan piirissä olevaa työtä, jota tehdään lakossa olevaan yritykseen. Lakon piirissä olevat työpaikat on listattu tässä: https://proliitto.fi/sites/default/files/2022-01/teknologiateollisuuden-ja-suunnittelu-ja-konsulttialan-lakkoilmoitus-9.1.2022.pdf
Lisätietoja: neuvottelupäällikkö Elin Blomqvist-Valtonen, p. 0201 235 336, elin.blomqvist-valtonen@akavanerityisalat.fi
Päivitys uutiseen 14.1.2022: Työkiistassa päästiin sopuun. Lakot peruuntuivat.