Uutiset
Kirkon sopimusneuvottelut jatkuvat ensi viikolla
Kirkon työehtokiistan sovittelu jatkui valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla tänään aamupäivällä. Käsittelyssä oli edelleen kiky-tuntien poistaminen.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat ensi viikon maanantaina, jonka jälkeen neuvottelut jatkuvat lähes päivittäin.
- Odotamme vielä työneuvoston lausuntoa uuden työaikalain soveltamisalasta. Kun se on valmis, pääsemme todennäköisesti etenemään rivakasti, JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen kertoo.
Kirkon sopimusneuvotteluihin osallistuvat neuvottelujärjestöt JUKO, Kirkon alat, Kirkon alan unioni (JHL ja Jyty) ja Kirkon työmarkkinalaitos. JUKOa edustavat neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen ja kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Junni (Kirkon akateemiset, AKI).
Kirkon sopimuksista on neuvoteltu tammikuun puolivälistä lähtien. Vapaaehtoiseen sovitteluun neuvottelut siirtyivät huhtikuun alussa. Sopimusten piirissä noin 20 000 palkansaajaa.
JUKO neuvottelee
JUKO sopii 200 000 akavalaisen korkeakoulutetun virka- ja työehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla. JUKO sopii työehdoista myös Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
Toistaiseksi sopimukset on hyväksytty valtiolle, yliopistoille ja
Kansallisgalleriaan. Työterveyslaitos saavutti neuvottelutuloksen 15.
toukokuuta. Kunta-alan neuvottelut jatkuvat.
JUKO tiedottaa neuvotteluista www.juko.fi.
Seuraa myös JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteella
#neuvotellen2020 #sopien2020.