Meidän perheemme nuorin lapsi on kaksivuotias. Minä johdan päivätyönäni organisaatiota yksityisten sosiaalipalvelujen alalla ja lapsen äiti tekee vaativia asiantuntijatehtäviä ammattikorkeakoulussa. Lapsemme on päivät ryhmäperhepäivähoidossa, jonne hänet voi viedä aamulla aikaisintaan vartin yli seitsemään ja hänet on haettava iltapäivällä vartin yli neljään mennessä. Tuohon yhdeksän tunnin hoitoaikaan on vanhempien mahdutettava paitsi kahdeksan tuntia työtä myös työmatkat ja meidän perheemme tapauksessa se on matemaattinen mahdottomuus. Meidän ratkaisumme on, että isä hipsii aamulla töihin puoli seitsemältä ja aamu-uninen äiti vie lapsen hoitoon. Iltapäivällä taas isä hakee lapsen ja äiti saa tehdä rauhassa työpäivänsä täyteen.

Meidän mallimme on meille selkeä ja reilu, vaikka se samalla panee meidät vanhemmat rautaiseen aikahäkkiin ja saa meidät välillä kiristelemään hampaita, kun haluaisi nukkua pitempään tai vielä olisi tämä ja tuo tehtävä töissä ennen kotiinlähtöä.

Meidän perheemme arki on yksi konkreettinen esimerkki työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen haasteesta. Itse puhuisin mieluummin työn ja yksityiselämän erottamisen haasteesta.

Onneksemme meidän työnantajamme mahdollistavat työaikamme rytmittämisen perheellemme sopivalla tavalla. Ja tarpeen mukaan me sitten joustamme puolin ja toisin: työt on

saatava tehtyä ja lapset hoidettua. Siinä samassa pitää vielä muistaa, ettei maalaa lapsille työelämästä kovin kielteistä kuvaa.

Filosofiassa puhutaan autenttisesta elämästä. Se edellyttää ihmiseltä uskollisuutta omille tavoitteillensa sekä tavoitteiden ja mahdollisuuksien sopusointua arjessa, josta seuraa sisäinen eheys ja tasapaino. Työn, perheen ja vapaa-ajan tasapaino on hyvinvoinnillemme välttämätön. Kullakin ihmisellä se muovautuu omalla tavallaan ja eri aikoina kokonaisuus painottuu eri tavoilla. Fiksu työnantaja tukee tasapainon saavuttamista. Työntekijän tehtävänä on auttaa tässä työnantajaa kertomalla, mitä työntekijän elämän kokonaisuuteen kuuluu. Voisiko johtoajatus meille olla Tuula Karjalaisen kirjan nimen mukaisesti ”Tee työtä ja rakasta”.

Ehkä meidän pitäisi laatia tietoinen strategia omalle elämällemme: miksi elän, mihin pyrin, mitkä ovat arvoni, mitkä tavoitteeni ja millä toimenpiteillä tavoitteeni toteutuvat ja pääsen päämäärääni. Jollakin tavalla meidän on joka tapauksessa tehtävä valintamme, mieluimmin perustellut valintamme.

Vaihtoehtona on jättää valinnat tekemättä ja antaa muiden valita puolestamme. Mieltäni on jäänyt vaivaamaan nimimerkki Saiturin blogitekstin otsikko ”Työn ja vapaa-ajan tasapaino – luo se vaikka väkisin”.

Risto Tolonen

Akavan Erityisalojen

hallituksen puheenjohtaja 2012-2014