****

"Kasvatusfilosofiassa ihmisessä ajatellaan olevan luontainen sivistyspotentiaali, eli kyky oppia, sopeutua ja kehittyä. Se on kuitenkin vain potentiaali, joka toteutuu tai jää toteutumatta eri tavoin sen mukaan, minkälaisessa kulttuurissa ihminen elää ja minkälaisia kokemuksia hän saa."

Näin tiivisti jokin aika sitten Kansanvalistusseuran koulutussuunnittelija ja projektipäällikkö Nina Hjelt blogissaan. Ajatus on se, että meillä kaikilla on mahdollisuus tulla viisaammaksi. Ei siis tehokkaammaksi, tuotteliaammaksi, positiivisemmaksi tai ketterämmäksi – vaan viisaammaksi. Sivistys ei ole synonyymi osaamiselle tai asiantuntijuudelle, vaan se on nimenomaan viisautta. Viisaus eli sivistys on valmiutta pohtia ja katsoa asioita yhtäältä ja toisaalta. Se on kykyä ajatella riittävän hitaasti vinhasti pyörivässä maailmassa. Se on rohkeutta puolustaa omaa näkökantaansa ja rohkeutta muuttaa sitä. Sivistys on sitä, että säilyttää uteliaisuutensa ja innostuu uusista asioista ja näkökulmista: se on kykyä oppia aina vain lisää.

Kun sivistyksen arvostus rakoilee yhteiskunnassa, on suurista konflikteista ja kriiseistä kulunut kauan. Silloin ajatus siitä, että sivistys suojelee demokratiaa, voi tuntua kaukaiselta. Se tarkoittaa, että demokratia ja yhteiskuntarauha ovat muuttuneet ilmaksi, jota hengitämme. Sen huomaa vasta, kun ilma loppuu.

Kuten Hjelt toteaa, sivistys ei tule valmiiksi. Tähän voisi lisätä, että myöskään demokratia ei tule valmiiksi, vaan sitä pitää koko ajan rakentaa, oikeuttaa ja tehdä todeksi. Sivistys ja demokratia ovat saman kolikon kaksi puolta. Kaikki ne instituutiot ja ihmiset instituutioiden takana, jotka rakentavat sivistystä ja demokratiaa, ansaitsevat valtavan kiitoksen.

Näitä korvaamattomia instituutioita ovat monet kuntiemme hiljaiset jättiläiset: kirjastot, koulut ja oppilaitokset, teatterit, museot ja kulttuuritalot. Niiden seinien suojissa tehdään työtä, jonka vaikutukset näkyvät vuosikymmenten kuluttua; tulevien sukupolvien elämässä.

Sivistys kestää yhteiskunnan paineen, kun sitä puolustetaan itseisarvona. Siksi sivistystä ei tule kutistaa talouskasvun, hyvinvoinnin tai innovaatioiden välineeksi. Välinearvot muuttuvat, kun yhteiskunta muuttuu, itseisarvo sen sijaan uudistuu, mutta säilyy.

Kersti Tainio

Akavan Erityisalojen korkeakoulutoimikunnan varsinainen jäsen

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn hallituksen jäsen

FM, väitöskirjatutkija

Historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelma

Helsingin yliopisto