Työ- ja elinkeinominiteriö uutisoi eilen Suomen hakevan EU:lta rahoitusapua Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta irtisanottavien tukitoimiin. Tarkoitus on kehittää irtisanottujen muutosturvapalveluita niin, että palveluja voitaisiin monipuolistaa, laajentaa ja räätälöidä suurelle joukolle irtisanottuja.

Lähtökohtaisesti kaikki irtisanottujen tukitoimet ovat kannatettavia, johtuivat irtisanomiset mistä syystä tahansa. Jäseniämme on molemmissa yliopistoissa irtisanottu tai irtisanomisuhan alla, ja siksi olemme myös peräänkuuluttaneet maan hallinnon äkillistä puuttumista asiaan. Millaisen kuvan hallitus antaa omien leikkaustensa seurauksista johtuvalla avunpyynnöllään, on oma keskustelunsa. Kuten on myös se, että koulutuksen leikkaukset osuvat näiden kahden yliopiston lisäksi myös muiden yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, ammatillisten oppilaitosten ja muiden koulutuksen järjestäjien henkilöstöön.

Näistäkin huolimatta uutisointia oli mahdollista seurata päätä pudistellen, mutta kuitenkin tyytyväisenä siitä, että näiden yliopistojen irtisanotun henkilöstön, jäsentemme, muutosturvaan voisi olla tulossa parannuksia. Kunnes Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti asiasta, ja ohjeistuksellaan jätti jäsenistömme sivuun tästä(kin) tuesta.

Tiedotteessa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen toivoo, että ”tukitoimia voidaan erityisesti kohdentaa muulle kuin korkeakoulutetulle tuki- ja hallintohenkilöstölle, jotka ovat olleet valtaosana irtisanottujen joukossa”. Ensin on sanomattakin selvää, että jokainen irtisanottu on yhtälailla oikeutettu muutosturvaan. Varsinkin yliopistojen tilanteessa, jossa irtisanomiset ovat uudempi ilmiö, on erityisen tärkeää panostaa uuteen alkuun ja räätälöityyn tukeen työuran murrosvaiheessa. Eikö riitä, että ministeri on toistuvasti vetänyt mattoa tuki- ja hallintohenkilöstön jalkojen alta, mutta vielä tässäkin tilanteessa pyrkii jo valmiiksi jättämään osan lähtökohtaisesti ilman tukea?

Tiedotteen mukaan ”Opetus- ja kulttuuriministeriö on TEMin kanssa tiiviissä yhteistyössä hakemuksen laadinnassa yliopistokentän asiantuntijana”. Tässä tilanteessa ja tämän yliopistohenkilöstön ollessa kyseessä, olen kyseenalaistanut ministerin ja ministeriön asiantuntemuksen jo aiemmin. Tuki- ja hallintohenkilöstöä työskentelee akateemisen ja hallintotyön rajapinnoissa eri tehtävissä opiskelijapalveluista talous- ja henkilöstöhallintoon sekä kirjasto- ja informaatiotyöstä viestintätehtäviin. Henkilöstöön kuuluu merkittävä määrä korkeasti koulutettuja, nyt työttömäksi jääviä asiantuntijoita.

Irtisanominen on kontekstista huolimatta valtava isku yksilölle. Yliopistot ovat koko toimintansa ajan olleet omanlainen yhteisönsä, ja työntekijät ovat sitoutuneet uskollisesti työnantajaansa. Tuki- ja hallintohenkilöstö on ollut muihin henkilöstöryhmiin verrattuna poikkeuksellisen kyvykäs sopeutumaan lähivuosien myllerryksiin ja silti kiinnittynyt työnantajaansa. Tämä on pieni ihme verraten siihen miten paljon he ovat jo vuosien varrella saaneet lokaa niskaansa. Nyt leikkaukset ovat olleet poikkeuksellisen rajuja, ja henkilöstö joutuu käymään läpi murrosta organisaation tasolla, mutta myös henkilökohtaisesti.  Luulisi, että opetus- ja kulttuuriministerillä olisi enemmän jo asiantuntemusta, mutta myös pelisilmää.