****

Elokuussa 2022 tulee voimaan pitkään valmisteltu perhevapaauudistus, jolla tasataan vanhemmuuden kustannuksia ja hoivavastuun jakautumista. Uudistusta saatiin odottaa vuosia, koska yhteiskunnassamme uudistukselle ei tahtonut löytyä maksajia. Viime vuoden puolella ja alkuvuodesta päättyneet työehtosopimusneuvottelut osoittavat, että nyt vuorostaan työnantajat eivät tahdo maksaa työelämän tasa-arvosta.

Kun varmistui, että perhevapaauudistus todellakin tulee voimaan, palkansaajajärjestöt päivittivät työehtosopimusneuvottelujen tavoitelistansa. Palkansaajapuolelle oli itsestään selvä, että tasa-arvoa edistävä perhevapaauudistus viedään joka ikiseen työehtosopimukseen. Palkansaajapuolen tavoitteet koskivat sukupuolineutraalia terminologiaa ja palkallisten perhevapaapäivien yhtä suurta määrä kummallekin vanhemmalle vastaten samaa logiikkaa kuin päivitetyssä sairausvakuutuslaissa.

Syntyneet sopimukset pettymyksiä

Yksityisellä sektorilla ja julkisella sektorilla on nyt syntynyt uusia työehtosopimuksia. Miten perhevapaauudistukselle niissä kävi? Yksityisen sektorin työehtosopimuksissa perhevapaauudistus ei näy millään tavalla. Valtion virka- ja työehtosopimus, joka on suunnannäyttäjänä monelle sopimuspöydälle, sukupuolineutraali terminologia saatiin työehtosopimukseen ja ei-synnyttäneen vanhemman sekä adoptiovanhempien taloudellista asemaa parannettiin hieman, mutta muita työelämän ja vanhempien tasa-arvoa edistäviä ja lisääviä määräyksiä ei sisälletty uusiin työehtosopimusten määräyksiin.

Työntekijöitä edustavat neuvottelujärjestömme JUKO ja YTN ovat hartiavoimin taistelleet sen puolesta, että tuleva perhevapaauudistus näkyisi työehtosopimuksissa ja saavutetut neuvottelutulokset ovat suuri pettymys. Sopimusneuvottelujen edetessä selvisi, ettei työnantajilla ole halukkuutta edistää tasa-arvoa. Päinvastoin työnantajat ovat suoraan todenneet, ettei ole työnantajien asia lisätä perheiden tasa-arvoa eikä tasa-arvo saa maksaa mitään, kun nytkin se on jo liian kallista.

Kuten muussakaan elämässä, puheet eivät korvaa tekoja myöskään tasa-arvotyössä. Kauniit ohjelmat, suunnitelmat ja iskulauseet eivät itsessään edistä tasa-arvoa, jos konkreettiset määräykset toteuttaa tasa-arvo työpaikoilla puuttuvat.

On selvää, että työehtosopimuksiin vietävä perhevapaauudistus lisää kustannuksia, koska tasa-arvo maksaa joka ikinen kerta, kun sen eteen tehdään jotain.

Milloin on tasa-arvon hetki?

Milloin tasa-arvosta ollaan valmiita maksamaan ihan vaan sen takia, että kysymyksessä on perusoikeus ja yhteiskuntamme tärkeimpiä ja arvokkaimpia arvoja? Puhumattakaan siitä, että perhevapaat eivät merkitse vain vanhempien palkallisia lomavapaita vaan myös lapsen oikeutta vanhempansa aikaan. Kysymys on siis tulevien työntekijöiden hyvinvoinnista ja uskosta yhteiskuntaamme ja työnantajiin.

Julkisella sektorilla työehtosopimusneuvottelut vielä jatkuvat. Kunta- ja yliopistosektorin työnantajat voivat vielä osoittaa, että he arvostavat tasa-arvoa niin paljon, että ovat valmiit maksamaan siitä.

Nostan hattua sille työnantajalle, joka ei piiloudu kustannusten taakse, vaan käärii hihat ja oikeasti ryhtyy toteuttamaan tasa-arvoa työelämässä. Surullista ajatella, että kun parin vuoden kuluttua palkansaajajärjestöt laativat uudet neuvottelutavoitelistansa, edelleen listalla ovat samat vanhat tasa-arvotavoitteet.