Keskustelu työttömyysturvan aktiivimallista on käynyt kiivaana vuodenvaihteen molemmin puolin. Mallia on syytetty – varsin oikeutetusti – yhdenvertaisuuden puutteesta. Suomi on iso maa, jossa edellytykset saada palkkatyötä tai harjoittajaa yrittäjyyttä vaihtelevat. Myöskään työttömille suunnattuja työllisyyspalveluja ei pitkien välimatkojen maassa ole tarjolla joka niemennotkossa. 

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että aktiivimalli edustaa itse asiassa varsin kapeaa ja mekaanista määritelmää aktiivisuudesta. Malli erottelee, mikä on oikeanlaista ja mikä vääränlaista työttömän aktiivisuutta. On suorastaan nurinkurista, että omaehtoinen, aktiivinen työnhaku ei käy aktiivisuudesta, vaikka tämän osoittaminen olisi varsin helposti yhdistettävissä esim. kolmen kuukauden välein tapahtuviin työttömän haastatteluihin.

Liitot järjestävät jäsenilleen merkittävissä määrin koulutusta eri teemoista sekä lisäksi monenlaista ura- ja työnhaun valmennusta. Lisäksi liitot järjestävät yhteistyönä erityisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille jäsenilleen tarkoitettua valmennusta ja erilaisia vertaistukiryhmiä, esimerkiksi Uudellamaalla toimiva Omaehtoisen työllistymisen tuki OTTY ry, ja Pohjois-Pohjanmaalla vastaava PPOTTY ry. Näistä verkostoista ja valmennuksista moni korkeakoulutettu on saanut sekä uutta oppia että arvokasta vertaistukea ja uusia ammatillisia verkostoja.

Olisi kaikkien edun mukaista – etenkin työttömän itsensä, että ammattiliittojen järjestämä koulutus ja uraan liittyvät palvelut katsottaisiin ammattiliittoon kuuluvalle työttömälle aktiivisuudeksi, jolla voisi välttyä työttömyysturvan leikkaukselta.  Moni liitto järjestää myös nykyisin varsin paljon koulutusta verkossa ns. webinaareina, joihin voi osallistua asuinpaikkakunnasta riippumatta. Myös uraneuvontaa tehdään paljon puhelin- ja videoneuvontana, jolloin asuinpaikka ei määrittele palvelun saatavuutta.   

Liitot tuntevat omat jäsenensä ja pystyvät räätälöimään koulutusta aivan eri tavalla kuin yhteishankintana järjestettävä työvoimakoulutus. On varsin hyvin tunnettua, että nykymuotoinen työvoimakoulutus ei palvele korkeakoulutettuja ja heidän erityistarpeitaan. Kun nyt uutta maakuntamallia muodostetaan ja sen ohessa luodaan ns. kasvupalveluita, tuleekin erityistä huomiota kiinnittää siihen, minkälaisia palveluja ja koulutusta tulevaisuudessa tarjotaan nk. kasvupalvelukoulutuksen nimissä. Akava ja akavalaiset liitot ovat esittäneet mallia, jossa yhdistyisi sekä ammatillisia valmiuksia kehittävä koulutus että uraohjaus.

Erityisesti uraohjaukselle on huutava tarve, etenkin generalistialoilla. Kun valittu koulutusala ei suoraan valmista tiettyyn ammattiin, on sitä enemmän ja perusteellisemmin pohdittava omia vahvuuksia ja osaamistaan. Moni tarvitsee tähän tukea, vaikka työvuosia olisi jo takanakin. TE-toimistojen palvelujen digitalisoituminen on merkinnyt monien merkittävien palveluprosessien automatisoitumista. Merkittävin näistä on heti työttömyyden alussa tapahtuva palvelutarpeen arviointi, joka korkeakoulutetulle merkitsee lähes poikkeuksetta päätymistä ”itsepalveluun”. Jos ensimmäinen henkilökohtainen kontakti tulee vasta 3 kuukauden kuluttua työttömyyden alkamisesta, on aikaa hukattu jo paljon.

Työttömyyden pitkittymisen kannalta ensimmäiset kolme kuukautta on kriittinen vaihe – tiedämme, että tämän jälkeen työttömyys uhkaa pitkittyä. Resursseja tulisikin työvoimahallinnossa uudelleensuunnata niin, että voimavaroja suunnattaisiin työttömyyden alkuun ja työttömän palvelutarve aidosti arvioitaisiin – myös korkeakoulutetuilla. Myös viranomaisilta tulee voida edellyttää aktiivisuutta ja aktiivista palveluihin ohjaamista – ei vain työttömiltä.