”Määräaikaisuudet ovat viisikymppisen osa”

Kun haaveena on vakituinen työpaikka, ikä saattaa olla sen esteenä.

Neljä vuotta sitten kouluttauduin uudelle alalle ja irtisanouduin pitkäaikaisesta työpaikastani. Odotukseni olivat korkealla, arvelin työllistyväni nopeasti vakituiseen työpaikkaan, sillä aikaisemmasta työurastani olisi alalla hyötyä. Sainkin heti työpaikan, mutta työsopimus oli määräaikainen. Muutaman kuukauden työpätkää seurasi uusi määräaikaisuus ja näin on jatkunut viimeisen neljän vuoden ajan. 

Aika pian huomasin, että vakituiset työpaikat menivät aina kolmikymppisille työnhakijoille. Eräässä tapauksessa vakituisen työpaikan sai nuori henkilö, jolla oli vain kuuden kuukauden kokemus alalta. Tämä herättää katkeruutta, sillä mielestäni nuoret ihmiset myös irtisanoutuvat vakituisista työpaikoistaan herkemmin, he eivät selvästi arvosta vakituista työtä samalla tavoin kuin minun sukupolveni. Minä unelmoin vakituisesta työsuhteesta mukavassa työyhteisössä. Uskon, että työhyvinvointini paranisi merkittävästi, jos töiden osalta tiedossa olisi edes jonkinlaista jatkuvuutta.

Onko keski-ikäinen kallis hankinta?

Monien yli 50-vuotiaiden osa tuntuu nykyään olevan silpputyön tekeminen. Määräaikaisia sopimuksia ketjutetaan, eikä työsuhteen jatko ole koskaan varmaa. Tunnen monia ikäisiäni naisia, jotka ovat kanssani samassa tilanteessa. Määräaikaiset työsopimukset tekevät elämästäni aika raskasta. Työsopimusten välillä ei koskaan ehdi rentoutua, sillä kaikki vapaa-aika kuluu työnhakuun ja toimeentulosta murehtimiseen. On myös raskasta tutustua aina uuteen työyhteisöön, opetella aina uudet toimimisen tavat ja sitten taas lähteä. 

Tämä haastava työtilanne on todistanut minulle, että olen kykenevä oppimaan jatkuvasti uusia asioita ja motivoitunut tekemään töitä vaikeissakin olosuhteissa. Toivoisin, että työnantajat osaisivat arvostaa näitä seikkoja. Olen pohtinut, olenko työnantajan mielestä kuin hankinta, josta tulee liikaa lisäkustannuksia esimerkiksi työterveyden osalta. Nähdäänkö yli 50-vuotiaan palkkaaminen taloudellisena riskinä työnantajalle?

”Vakituiset työpaikat menivät aina kolmikymppisille työnhakijoille.”

Kuka saa vaihtaa alaa?

Tietysti olen pohtinut sitä, meninkö tekemään virheen. Ehkä onkin niin, että tässä yhteiskunnassa kannattaa vaihtaa alaa vain nuorena. Näyttää siltä, että minun olisi pitänyt vain jäädä vakituiseen työpaikkaani ja jättää unelmani uudesta ammatista toteuttamatta. Mutta en todella osannut odottaa, että ikäni olisi este uudelle alulle. Samaan aikaan meitä rohkaistaan elinikäisen oppimisen pariin ja kehotetaan kouluttautumaan. Työurien pidentämisestäkin puhutaan. Mutta nämä puheet eivät näy työnhaun maailmassa.  Minusta tuntuu, että oma päätökseni kouluttautua on leimannut minut työmarkkinoilla jotenkin poikkeavaksi ja erikoiseksi. Työnantajat eivät ehkä aivan tiedä, miten minuun tulisi suhtautua.

Jos tilanteeni jatkuu tällaisena, pelkään, että minä lopulta syrjäydyn yhteiskunnasta. Olen hakenut vakituisia työpaikkoja nyt neljä vuotta. Toisinaan olen päässyt työhaastatteluun, mutta nyt niin on käynyt yhä harvemmin. Usein työhakemukseeni ei tule minkäänlaista vastausta. Huomaan, että työn hakeminen on alkanut turhauttaa minua ja vaikuttaa itsetuntooni. Haluaisin edelleen arvostaa itseäni ja kykyjäni ja luottaa koulutukseeni ja työkokemukseeni. Tässä tilanteessa se on kuitenkin yhä vaikeampaa.

Teksti: Jenna Parmala, Noon

Kuva: iStock

> Akavan Erityisalojen ikäsyrjintä-verkkosivut