Jäsenkysely:
Ilmastokysymykseen
aktiivinen ote
![](files/9292/767/Korvaamaton2_uk.jpg)
Ilmastokyselyymme vastanneet odottavat sekä liitolta että omalta työnantajaltaan aktiivisuutta ympäristöasioissa. Keräsimme kyselyllä tietoa liiton tekeillä olevan ilmastolinjauksen pohjaksi.
Huhtikuussa uutiskirjeen mukana lähetettyyn ilmastokyselyymme tuli ilahduttavasti vastauksia: 245 jäsentä vastasi. Mukana oli vastaajia 17 eri jäsenyhdistyksestämme.
Valtaosa vastaajista piti ilmastoasiaa tärkeänä ja edellytti aktiivisia toimia. 81 prosenttia piti erittäin tärkeänä esimerkiksi sitä, että oma työnantaja toimii ympäristökysymykset huomioiden. Avoimissa vastauksissa liitolta/omalta jäsenyhdistykseltä toivottiin aktiivista ja konkreettista otetta ympäristöasioihin.
Soraääniä oli joukossa vain muutamia. Näissä vastauksissa pyydettiin välttämään ”hössötystä" ja varoitettiin lietsomasta epätoivoa. Jokunen vastaaja katsoi, etteivät ilmastoasiat kuulu liiton toimenkuvaan.
Keräsimme kyselyllä myös ammattialakohtaista tietoa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Moni jäsenemme on avainasemassa työpaikallaan esimerkiksi suunnittelemassa tuotantoja, tekemässä viestintää, laatimassa strategioita, kouluttamassa henkilöstöä, vaikuttamassa hankintoihin tai kumppanivalintoihin jne. Jäsenten ilmastovastauksista kävi ilmi, että tällaisessa asemassa oleva asiantuntija voi työpaikallaan usein vaikuttaa myös ympäristöasioihin kunhan tietää miten se tehdään.
Ilmastokysely on osa Akavan Erityisaloissa käynnistynyttä ilmastotyötä. Tuloksia käytetään yhdessä jäsenyhdistysten kanssa valmisteilla olevan ilmasto-ohjelman laatimisessa.
![](files/9294/620/Ilmastokysely_mielipidegraafi.jpg)
"Tiedonlevittäjät" voivat tehdä paljon
Muun muassa viestijät, museoammattilaiset, kirjastolaiset, kouluttajat
ja kulttuurialan asiantuntijat muistuttivat kyselyssä ammattialansa
mahdollisuuksista nostaa esille ilmastokysymyksiä. Paljon oli työpaikoilla jo tehty ja keinoja oli monia, tässä esimerkkejä:
”Viestintä on organisaatioissa strateginen toiminto, joka voi usein myös olla mukana määrittelemässä, mistä puhutaan ja sitä kautta nostaa ilmastoon liittyviä asioita esille.” Viestin jäsen
”Media-alalla on valtaa pitää ilmastokysymyksiä julkisen
keskustelun kohteena.” Viestin jäsen
"Johto korostaisi ilmastokysymyksiä puheissaan, päätöksissään ja teoissaan. Sanktioita ja palkintoja käyttöön." Viestin jäsen
”Nykytaiteilijat ovat käsitelleet ekologisia kysymyksiä
työssään jo pitkään Suomessa, ja nämä ovat aivan viime vuosina nousseet
näkyvämmin myös näyttelyohjelmistoihin.” TAKUn jäsen
"Koulutusalat ovat jo aika hyvin huomioineet ekososiaalisen sivistyskäsitteen, mutta sen tuominen käytäntöön tapahtuu hitaasti." Specian jäsen
”Kasvatustieteessä voitaisiin mahdollisesti lisätä opettajakoulutuksen osaksi ilmastokysymyksiin liittyvää koulutusta. Kasvatustieteen näköulmasta suoritettu tutkimus voisi olla apuna ihmisten ymmärryksen lisäämisessä." Specian jäsen
”Museot ja kulttuuriyhdistykset voivat järjestää
ilmastotietoutta lisääviä tapahtumia, tempauksia ja näyttelyitä.” Museoalan
ammattiliiton jäsen
”Museoalalla voi vaikuttaa tuomalla esille ilmastomuutoksen vaikutuksia luonnon- ja
kulttuuriperintöön pitkällä ja lyhyellä aikavälillä.” Museoalan ammattiliiton
jäsen
”Kirjastoala voi edistää tiedon saatavuutta ilmastoaiheesta esim. tuomalla esiin kirjallisuutta, tekemällä näyttelyjä ym.” Kumulan jäsen
Toimistokäytännöt ja johtaminen kuntoon
Suuri osa jäsenistöstämme työskentelee asiantuntijatyössä
ns. toimistoympäristössä. Tämän ryhmän ilmastovinkit toistuivat kyselyssä samantapaisina: ekologisuuden voi ottaa huomioon matkustus-
ja kokouskäytännöissä, toimitilaratkaisuissa, materiaalihankinnoissa, tarjoiluissa, huolehtimalla
kierrätyksestä, vähentämällä tuhlausta, siirtämällä viestintää digitaaliseksi jne. Moni raportoi omalla työpaikallaan jo toteutuneista hyvistä käytännöistä.
Etätyö nousi vastauksissa ylitse muiden, ja monella
työpaikalla se onkin jo hyvin ohjeistettua. Lisää ohjeita kuitenkin tarvitaan, kyselystä ilmeni. Tässä palloa heitettiin sekä työnantajille että liitolle. Etätyökäytännöt on saatava
tavalla tai toisella työehtoihin.
Osa jäsenten huomioista liittyi toiminnan johtamiseen ja organisointiin:
"Hirveästi (tuhlailevaa) tyhjäkäyntiä isossa organisaatiossa. - - Tilataan tavaroita ja kun tavarat saapuvat, ko. tavaroita tarvinnut kurssi lopetetaankin." TAKUn jäsen
"Liiallisen (ylijäävän) tuotannon vähentäminen." Aito HSOn jäsen
"Ekologisempi tuoteketju ja työntekijöiden parempi perehdyttäminen ekologisuuteen." SUREn jäsen
Tuotantoihin ekologiset vaihtoehdot
Monella jäsentemme ammattialalla on tuotantoja tai erityisiä työkäytänteitä, joissa ekologisuutta voidaan parantaa. Seuraavassa esimerkinomaisia sitaatteja:
”Kaikenlainen kertakäyttökulttuuri pois elokuvatuotannoista. Kiertotalous lavastuksiin ja puvustuksiin.” TAKUn jäsen
”Vähentämällä perinteistä asiointia ja paperisia julkaisuja, mainoksia ym. ja siirtymällä digitaaliseen julkaisemiseen ja asiointiin.” Viestin jäsen
”Arkistointikäytäntöjen ekologisuus. Esimerkiksi arkistoidaan ilman metalliniittejä. ” TAAY:n jäsen
”Tapahtumille tulisi laatia velvoittavat ohjeet kierrätykseen,
panttijärjestelmiin, tapahtumista syntyvien päästöjen laskemiseen ja
osatoimijoiden ekologisuuteen. Kulkutapojen huomiointi ja niitä koskeva
opastaminen.” TAKUn jäsen
”Jätteiden lajittelun lisääminen, kertakäyttövälineiden vähentäminen.” Suomen Suuhygienistiliiton jäsen
”Käytettävien suojamateriaalien ja konservointiaineiden valitseminen. Nyt edullisuus menee ekologisuuden edelle, sillä rahaa on vähän.” Museoalan ammattiliiton jäsen
”Kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen museorakentamisessa, energiakulutuksessa, näyttelysunnittelussa.” Museoalan ammattiliiton jäsen
"Etätulkkauksen monopolisointi pois Kelalta. - - Meillä (Suomessa) etätulkkaus ei ole kehittynyt Kelan takia." Kieliasiantuntijoiden jäsen
Liitto aktiiviseksi ilmastoasioissa
![](files/9293/380/Ilmastomarssi_web.jpg)
Jäsenten koulutus ja neuvonta. Esille nousi selkeästi koulutuksen ja vinkkien/ideoiden/neuvonnan tarve. Tähän toiveeseen pyrimme vastaamaan vuoden 2020 toiminnasssamme. Kyse voi olla esimeriksi jäsenkoulutuksista ja opastyyppisestä materiaalista. Viemme toiveen liiton hallitukselle ensi vuoden toiminnan suunnitteluun.
Ilmastoasian esillä pitäminen ja yhteiskunnallinen vaikuttamistyö. Toinen selkeä toive oli, että liitto pitää ilmastoasiaa esillä ja pyrkii vaikuttamaan päättäjiin asissa. Tätä työtä olemme jo aloittaneet osallistumalla menneenä keväänä #korvaamaton- ja #ilmastoveivi-kampanjoihin. Näyttää selvältä, että jatkossakin yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavoitteissamme ovat mukana myös ilmastoasiat.
Työehtoihin vaikuttaminen. Ekologisuus tulee saada vahvemmin myös työmarkkinapöytiin ja sitä kautta työehtoihin. Akavan Erityisalojen neuvottelukunnat ovat jo pohtineet ilmastokysymystä tästä näkökulmasta ja työ jatkuu. Tätä työtä on erityisesti tehtävä vaikuttamalla neuvottelujärjestöjemme JUKOn ja YTN:n tavoitteisiin.
Oman toiminnan ekologisuus. Neljänneksi kyselystä nousi vaatimus ”oma
pesä kuntoon”. Liiton/oman jäsenyhdistyksen omalta toiminnalta toivottiin esimerkillistä ekologisuutta. Ovatko tarjoilut kasvispitoisia, vältetäänkö
matkustusta ja turhia hankintoja, suositaanko digitaalista viestintää jne. Tähän
tarpeeseen vastaavat toivottavasti yhdessä Akavan kanssa tehtävät linjaukset, mm. Green Office -työkalujen käyttöönotto.
Mitä seuraavaksi?
Akavan Erityisalojen ilmastotyötä ja ilmasto-ohjelman laadintaa koordinoi avoin työryhmä, joka koostuu toimiston ja jäsenyhdistyksen toimi- ja luottamushenkilöistä. Ryhmää vetää Kumulan Sonja Peschkow ja sen koordinaattorina toimii järjestöasiantuntija Paula Antell liiton toimistolta.
Ilmastoryhmä on lähettänyt huhtikuisen ilmastokyselyn vastaukset
jäsenyhdistyksille tarkasteluun. Jäsenyhdistysten toivotaan käyvän
omien jäsentensä vastaukset läpi niitä täydentäen. Tarkasteluun on aikaa syyskuun loppuun.
Yhdistysten koonneista on tarkoitus laatia linjaukseemme ammattialakohtaiset nostot ja saada materiaalia mahdollisille ulostuloille tai jatkotarkasteluille. On siis vielä auki ja pitkälti jäsenyhdistysten käsissä, kuinka kattava tästä ammattialakohtaisesta osiosta on mahdollista tehdä.
Ilmastoryhmä kokoontuu seuraavan kerran elokuussa antaakseen liiton hallitukselle raportin tähän- astisista toimista ja esittääkseen jatkotoimet syksylle ja vuoden 2020 toimintaan.
Teksti: Anna Joutsenniemi
Kuvat: Korvaamaton.fi, Anna Joutsenniemi
Akavan Erityisaloille tulossa ilmasto-ohjelmaAkavan Erityisalat laatii kuluvana vuonna yhdessä
jäsenyhdistysten kanssa liitolle ilmasto-ohjelman tai -linjaukset. Tavoitetta on tässä vaiheessa hahmoteltu kolmella tasolla:
|
Palaa otsikoihin ›