Varsinaisella osaamisellani on vain vähän merkitystä

Mistä voi tietää, onko tullut ikäsyrjityksi, kun mahdollisen ikäsyrjinnän merkki on lähinnä se, ettei koskaan tule kutsutuksi mihinkään haastatteluun?

Tosin yksi ikään liittyvä ennakkoluulo, jonka kohtaan, liittyy videohaastatteluihin. Minulla ei ole laitetta, jossa olisi kamera, joten en voi videohaastatteluihin osallistua enkä myöskään videoneuvotteluihin. Minulla on pöytäkoneen monitorina televisio. Siinä on parempi resoluutio kuin monissa pc-laitteissa. Älypuhelinta minulla ei ole, koska 15 vuotta vanha puhelimeni toimii yhä moitteettomasti. Voin yleensä helposti tulla kotiin tarkistamaan nettiasiat, mikäli sellaisia ilmenee. Tästä syystä en tarvitse älypuhelinta yhtään mihinkään. Vaihdan laitteeni, vasta sitten kun niihin tulee vikoja.

Työnhakuprosessissa tulen kuitenkin automaattisesti luokitelluksi digimaailman pudokkaaksi. Olen työssä käyttänyt niin älypuhelinta kuin myös osallistunut videoneuvotteluihin. En siis ole osaamaton kummassakaan asiassa. Opin älypuhelimen käytön ilman opastusta. Tietokonettani olen huoltanut itse mm. avaamalla kotelon ja puhdistamalla laitteen sisältä. Olen myös itse hoitanut kotikoneeni liittämisen nettiin ym. Minulla ei ole mitään nettitukihenkilöä.

Työnhakuni on tyssännyt videohaastatteluun mm. valtion rekrytoinnissa, kun olin hakenut Valtiokonttoriin. Pääsin haastatteluun, mutta asia raukesi siihen, ettei työnantajalle ollut tullut mieleenkään, ettei kaikilla kenties ole kameraa. Sain vastata kysymyksiin kirjallisesti, mutta se tuntui typerältä ja tiesin, että oikeasti en tulisi valituksi eteenpäin. Kummallista, että julkinen sektori, jonka pitäisi toimia esimerkkinä, toimii näin.

Ihmettelen muutenkin videohaastattelujen painottamista hakuprosessissa. En ole mikään esiintyjä enkä ole toiminut ammateissa, joissa pitäisin yleisölle alustuksia tms. Ei kiinnosta sellainen lainkaan. Jos joudun jonkinlaista puhetta pitämään, pitkästyn omaan ääneeni jo minuutissa. Oma lajini on dialogi, ei monologi. Olen toiminut asiakaspalvelussa, jossa vastasin asiakaspuheluihin sekä näyttelykoordinaattorina, jossa kontaktoin asiakkaita puhelimella tai sähköpostilla.

Raskaimpia asioita työnhaussa on tietoisuus jäämisestä ikuisen juoksutytön asemaan. Vaikka työllistyisinkin, tulen aina olemaan työpaikalla uusi työntekijä. Osallistun kenties vaikka mihin suunnittelupäiviin, mutta näkemykseni ja kokemukseni eivät paina mitään. Saan aina työtehtävikseni asiat, joita kukaan muu ei ehdi tai halua tehdä. Siivoan varastohuoneita ja keittelen kahvia vieraille - varsinaisten työtehtävien ohella. Edes kahvitarjoilua en saa suunnitella itse, vaan joku vakinainen sanelee, mitä ostetaan ja millaiset voileivät tehdään.

Nuoret naiset valittavat julkisuudessa, ettei heitä oteta vakavasti työpaikoilla. No, ei oteta sellaisiakaan, jotka ovat joutuneet työmarkkinoiden ulkoreunalle. Uudella työpaikalla pompottaja on yleensä joku huomattavasti nuorempi nainen, koska toimistotyössä on enemmän naisia. Työttömyys on pilannut suuren osan elämästäni. En pysty ajattelemaan työpaikkojani muuna kuin tyhjänpäiväisinä, aina vaihtuvina jobeina, joissa varsinaisella osaamisellani on vain vähän merkitystä. 

Nimimerkki: Ikuinen Alisuorittaja pyöröovissa (59 v.)

> Akavan Erityisalojen ikäsyrjintä-verkkosivut