Jäsenen kokemus: ”Torjumista seurasi eristäminen”

Johtaja häiritsi työntekijöitä systemaattisesti. Lähestymisyritykset torjuneen työntekijän hän eristi ja pysäytti tämän urakehityksen. ”Jos vastaavaa tapahtuisi nyt, osaisimme toimia.”

Työskentelin 2010-luvulla yrityksessä, joka oli kansainvälisesti suuri toimija, mutta Suomen toimistomme oli pieni.

Maajohtajamme häiritsi seksuaalisesti likipitäen kaikkia toimiston naispuolisia työntekijöitä.

Hän oli palkannut ison osan meistä työntekijöistä ja olimme enimmäkseen nuoria, alle tai vähän päälle kolmekymppisiä, kauniita naisia.

Maajohtaja kävi meitä systemaattisesti läpi ja kokeili, millaista vastakaikua sai keneltäkin.

Minua hän häiritsi työpaikkamme tyky-risteilyllä. Olin samassa hytissä hänen kanssaan, kun hän yritti suudella minua. Torjuin hänet.

Torjumista seurasi henkinen eristäminen ja urakehityksen pysähtyminen

Häirintätilanteen jälkeen hänen suhtautumisensa minuun muuttui tyystin. Ehkä häntä alkoi pelottaa, kerronko tapahtuneesta pääkonttorille.

Hän yritti savustaa minua pois firmasta ylentämällä kaikki muut tiimistäni. Hän järjesti kokouksia, joihin kutsui kaikki muut paitsi minut. Tämä toiminta alkoi heti häirintätilanteen jälkeen, joten syy-seuraussuhde oli ilmiselvä.

Samaisella risteilyllä yksi työkavereistani joutui hänkin maajohtajan häirinnän kohteeksi. Tapahtumien jälkeen hänkin joutui kovan prässäyksen kohteeksi. Maajohtaja lähetti hänelle muun muassa jatkuvasti hyvin törkeitä seksuaalissävytteisiä viestejä. Kollegani oli syvästi ahdistunut.

Naisten saalistamista maajohtaja teki vähän kaikkialla ja retosteli toiminnallaan erityisesti miehille. Kaikki tiesivät hänen häirintätaipumuksensa, hän kun itse kehuskeli sillä. Se, että häirintä oli niin systemaattista myös yrityksen sisällä, ei ehkä ollut yhtä laajalti tiedossa.

Työhyvinvointikyselyn vastaukset seksuaalisesta häirinnästä sivuutettiin

Savustamiseni jatkui. Henkinen eristäminen oli hyvin rankkaa. Osa toimiston työntekijöistä oli hölmistyneitä kohtelustani, koska eivät tienneet risteilyn tapahtumista. Muut eivät sulkeneet minua ulos, ainoastaan johtaja.

En halunnut vaihtaa työpaikkaa, koska koin, että se olisi ollut luovuttamista. Hän halusi päästä minusta eroon, mutta minä en halunnut antaa hänen voittaa.

Kun tuli aika vastata vuosittaiseen työhyvinvointikyselyyn, ainakin minä ja kollegani mainitsimme seksuaalisesta häirinnästä. Mietin, miten itse häirintään syyllistynyt johtajamme aikoi esitellä tulokset. Hän yksinkertaisesti poisti kyseisen kohdan yhteenvedostaan. Pääkonttorilla vastaukset olisi kai jonkun pitänyt nähdä. Ehkä johtaja oli sanonut, että häiritsijä on joku muu.

Joukkovoima olisi kannattanut

En hakenut tilanteeseen mitään apua. Olin ensimmäisessä oikeassa oman alan työpaikassa ja jostain syystä ajattelin, että tällaista tämä nyt on. Meillä ei ollut luottamusmiestä. Koska toimisto oli niin pieni, johtajalla oli valta järjestellä asiat haluamallaan tavalla.

Jälkikäteen olen ajatellut, että olisihan sitä voinut kääntyä HR-osaston puoleen. Mutta ei sellaisesta ollut kukaan neuvomassa, enkä minä tai kukaan muukaan osannut toimia.

Olisi vaatinut paljon rohkeutta nousta johtajaa vastaan. Me naiset purimme tilanteita ainoastaan keskenämme. Näin jälkikäteen voi sanoa, että meidän olisi kannattanut ottaa joukolla yhteyttä emoyritykseen. Voimamme yhdistämällä me olisimme olleet uskottavia sana sanaa vastaan -tilanteessa.

Lopulta kävi niin, että johtaja vaihtoi itse työpaikkaa ja tekee parhaillaankin näyttävää uraa. Luulen, että työnantaja ei painostanut häntä vaihtamaan työpaikkaa. Ennen siirtymistään toisaalle hän evästi seuraajaansa väittämällä, että minä se sitten olen surkea työntekijä. Uusi asiallinen ja mukava esihenkilöni ihmetteli myöhemmin, miksi minusta oli tällaisia puhuttu, kun olen taitava kuin mikä.

Uusi esihenkilöni oli minulle pelastus ja työnteko hänen johdollaan kuin parantava kokemus.

Häiritsijän käytös minua suututtaa edelleen. Miten joku saattoi käyttää valtaansa noin törkeästi ilman mitään seurauksia.

Oma urani on sittemmin edennyt hyvin, samoin silloisten kollegoiden.

Aika on eri ja jos vastaavaa tapahtuisi nyt, osaisimme toimia. Häirintätilanteiden aikaan #metoo-ilmiötä ei vielä ollut. Se toi julkisuuteen paljon esimerkkejä siitä, miten asioita pitää nostaa esille ja että häirintään syyllistyneille tulee seurauksia. Aiemmin minulla oli olo, ettei tällaiselle voi tehdä mitään. Näin ajattelemalla tein itselleni hallaa.

Se minua ärsyttää, että tämä kyseinen häiritsijä edelleen porskuttaa menemään korkeissa tehtävissä. Hänen urakehitykseensä toiminta ei vaikuttanut mitenkään. En ole kohdannut häntä sittemmin. Olen kaikin tavoin välttänyt kohtaamisia.

Häirinnästä pitää puhua ja ohjeistaa työntekijöitä sen varalta

Työpaikoilla pitäisi puhua siitä, että häirintää saattaa ilmetä, mutta se ei ole häirittyjen vika. Samoin pitäisi keskustella, miten häirintätilanteissa olisi syytä toimia. En muista, että monessakaan työpaikassa olisi puhuttu häirinnästä. Tämä on vaiettu aihe. Jatkuvasti puhutaan työssä väsymisestä ja uupumuksesta ja muistutetaan työterveyden tarjoamista tukipalveluista, mutta ei häirinnästä puhuta samaan tapaan. Ehkä ajatellaan, että ei häirintää tapahdu.

Vastuu jätetään liian usein häirinnän uhreille. Siis vähän siihen tapaan, että jos haluatte, että häirinnälle tehdään jotain, teidän pitää tehdä se itse. Virallisempaan keskusteluun häirintä nousee ehkä vasta, kun tilanne työpaikalla on eskaloitunut.

Uuden työntekijän perehdyttämiskokonaisuuteen olisi hyvä sisältyä osuus seksuaalisesta häirinnästä. Kerrottaisiin, että meillä on nollatoleranssi ja näin toimimme, jos häirintää silti ilmenee.

On myös väärin ajatella, että kun häirintää on tapahtunut, niin sittenpä tartumme tiettyihin toimenpiteisiin. Ei, koko ilmapiiriä pitää muuttaa niin, että häirintää ei vain tapahtuisi. Keskusteltaisiin ja tehtäisiin ihmisille selväksi, että tämä ei yksinkertaisesti käy.

Erityisesti nuorille työntekijöille sanon, että ottakaa selvää asioista. Jos kokee häirintää, voi alkuun kertoa asiasta vaikkapa työntekijälle, johon luottaa ja joka on ollut talossa pitempään. Häirinnästä pitää sanoa heti. Häiritsijää ei pidä suojella.

Häirintätilanteet eivät myöskään ole niin yksinkertaisia, että häirintä loppuu, kun vain pyytää häiritsijää lopettamaan. Minun tapauksessani torjumista seurasi psyykkinen prässäys. Se oli lamaannuttava ja ahdistava kokemus.

Haastattelu ja teksti: Iida Ylinen

Kuva: iStock

Työelämässä ilmenevää seksuaalista häirintää käsittelevän juttusarjamme haastateltavat esiintyvät jutuissa anonyymisti. Haastateltujen henkilöllisyys on Akavan Erityisalat -ammattiliiton tiedossa.

> Akavan Erityisalojen Seksuaalinen häirintä -verkkosivut