Jäsenen kokemus: ”Lähiesihenkilö ei alkuun ottanut todesta puheitani häirinnästä”

Kesti pitkään, ennen kuin häirintä asiakkaan taholta otettiin vakavasti. Toimitusjohtaja osoitti sitten ymmärtävänsä häirinnän ongelmallisuuden, mutta yrityksen omistajat eivät niinkään.

”Asetelmaa vaikeuttaa, että kumppanuuksissa on kyse rahasta. Työnantajan kanssa sovittiin lopulta, että asiakkuus siirretään jonkun muun kuin minun hoidettavakseni.”

 

Olen kokenut seksuaalista häirintää sekä ravintola-alalla asiakastyössä että toimistotyössä elintarvikkeiden maahantuonnin puolella. 

 

Työskentelin 2010-luvulta lähtien lähes kymmenen vuoden ajan ravintola-alalla. Työkokemusta kertyi Suomen korkeatasoisimmista ravintoloista – samoin häirintäkokemuksia. 

 

Kun tein tarjoilijan töitä huippuravintolassa Helsingissä, esihenkilöni kosketti vaivihkaa takapuoltani aina minut ohittaessaan. Kun tämä toistui ja toistui, päättelin, että kyseessä ei voi olla vahinko. Kun sitten kysyin naispuolisilta kollegoiltani, onko muilla vastaavia kokemuksia, he vain sanoivat, että tuo nyt on tuollainen, ei kannata välittää. Häirintä hyväksyttiin hiljaisesti ja miellettiin osaksi alan kulttuuria. 

 

Myös asiakkaiden käytös oli toisinaan sopimatonta. Ehdoteltiin polvelle istahtamista, kosketeltiin, nimiteltiin. Näihin tapauksiin työnantaja puuttui. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asiakkaiden käytös oli usein vielä sopimattomampaa. 

 

Alanvaihto ei auttanut, vaan häirintä jatkui 

Halusin vaihtaa alaa ja pääsin toimistotöihin Pohjoismaissa toimivaan kansainväliseen yritykseen. Työskentelin assistenttina ja huomasin saavani osakseni epäasiallista kohtelua, esineellistämistä ja vähättelyä työskennellessäni ulkomaalaisten yhteistyökumppaneidemme kanssa.

 

Olin vasta aloittanut yrityksessä harjoittelijana, kun vietimme ravintolailtaa eteläamerikkalaisen yhteistyökumppanin kanssa. "Onpa teillä hyvännäköinen harjoittelija”, hän kommentoi. Esihenkilöni tyytyi nyökkäilemään. 

 

Etenin yrityksessä asiantuntijatehtäviin, mutta ongelmat jatkuivat. Minua ei kutsuttu omalla nimelläni, vaan vaikkapa kullanmuruksi. Ihmeteltiin, voiko minun kanssani muka puhua raha-asioista.

 

Pahin tapaus oli eräs ranskalainen yhteistyökumppanimme. Kesti pitkään, ennen kuin kertomani häirintä asiakkaan taholta otettiin vakavasti. Toimitusjohtaja osoitti ymmärtävänsä häirinnän ongelmallisuuden, mutta yrityksen omistajat eivät niinkään. Lähiesihenkilöni ei alkuun ottanut todesta puheitani häirinnästä.

 

Yksi videopalaveri muutti kaiken. Siihen osallistui esihenkilöni lisäksi tämä kyseinen ranskalainen, joka käyttäytyi asiallisesti niin kauan kuin esihenkilöni oli hänkin läsnä kokouksessa. Kun esihenkilöni sitten poistui videokuvasta hetkeksi, mutta jättikin kuulokkeet korvilleen, ranskalaisen puheet muuttuivat heti sopimattomiksi. Ne kuultuaan esihenkilöni ymmärsi viimein, mistä olin puhunut. 

 

Häiritsijän käytös oli niin ahdistavaa, että työnantajani kanssa sovittiin lopulta, että asiakkuus siirretään jonkun muun kuin minun hoidettavakseni. Yhteistyökumppanille ei ikinä kerrottu syytä vaihdokselle. 

 

Häirintätilanteissa asetelmaa vaikeuttaa aina sekin, että yhteistyökumppanuuksissa on kyse rahasta. Jos työnantajani menettää kumppanuuden, se tietää rahan menetystä.

 

Puutteita häirinnän tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa

Jostain syystä häirintäkokemuksia ei vain aina uskota. Ehkä taustalla vaikuttaa se, että näistä asioista on vaiettu pitkään, vaikka häirintä on yleistä. 

 

Jos lähiesihenkilö on nainen, asiat saatetaan ottaa vakavammin. Toimintamallit häirintätilanteissa eivät kuitenkaan tule selkärangasta, enkä tiedä, moniko esihenkilö on saanut koulutusta keinoista puuttua häirintään. 

 

Työssäni joudun kuuntelemaan paljon ulkonäköäni koskevia kommentteja. Se saa oloni epämukavaksi. Tykkään pukeutua naisellisesti ja tyylikkäästi, mutta kommenttien vuoksi olen alkanut peittää kehoani. Joudun muovaamaan persoonaani muutenkin, enkä voi esimerkiksi olla yhtä välittömän ystävällinen, koska se herkästi tulkitaan väärin. 

 

Kulttuurierot tulevat voimakkaasti esille työssäni. Kun kolmekymppisenä naisena menen puhumaan puhtaasti bisneksestä korkeammassa asemassa olevan miespuolisen ihmisen kanssa, saatetaan antaa ymmärtää, että aivan kuin tyrkyttäisin itseäni.

 

Vaikka olen itse käyttäytynyt asiallisesti ja ammattimaisesti, työmatkoilla kännykkääni kilahtelee yhteistyökumppaneiden viestejä, joissa ilmoitetaan hotellihuoneen numero. 

 

On myös turhauttavaa huomata, että sukupuoleni tuntuu vaikeuttavan etenemistä tällä alalla. Roolit ovat hyvin sukupuolittuneita. 

 

Toivoa tuo se, että alalla työskentelevä nuorempi ikäpolvi eri puolilla maailmaa suhtautuu kielteisemmin häirintään kuin iäkkäämmät työntekijät. 

 

Vertaistukea olen saanut myös keskusteluista kollegaverkoston kanssa. 

 

Vallan väärinkäyttöä vastaan tarvitaan liittolaisuutta

Eräs ulkomaalainen kollegani joutui suoranaisen stalkkerin vainoamaksi. Vaikka tilanne oli henkisesti raastava ja kyse yhteistyökumppanista, työnantaja ei puuttunut tilanteeseen. 

 

On valitettavaa huomata, miten väärin monet käyttävät valtaansa. Työssä näkemäni ja kokemani saa minut harkitsemaan alan vaihtoa, koska arvoristiriidat ovat niin suuria. Vaikka onhan se väärin, että ihmiset joutuvat jättämään unelmatyöpaikkansa, kun työnantaja ei ymmärrä häirinnän vakavuutta, eikä kykene asettumaan työntekijän asemaan.  

 

Minua kannattelee se, että kollegat saman yrityksen palveluksessa käyttäytyvät asiallisesti ja työpaikalla on turvallinen fiilis. 

 

Naiset ovat enimmäkseen heitä, jotka joutuvat häirinnän kohteiksi. Myös miehet kokevat seksuaalista häirintää ja heidänkin toivoisin tuovan ilmiötä esille. Häirintä on yhteinen ongelma. Seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi tarvittaisiin liittolaisuusajattelua.

Haastattelu ja teksti: Iida Ylinen