Itsensätyöllistäjien oikeudesta työehtosopimustoimintaan – edellytykset ja rajoitukset 

Kilpailulainsäädäntö ei EU-tuomioistuimen mukaan estä ns. näennäisyrittäjien oikeutta työehtosopimustoimintaan, kunhan tietyt edellytykset täyttyvät, kirjoittaa Akavan Erityisalojen edunvalvonnan päällikkö Helena Lamponen.  

Itsensätyöllistämisen kipukohdat – repaleinen turvaverkko ja toimeentulon riippuvuus henkilökohtaisesta neuvotteluvoimasta  

Itsensätyöllistäminen on osa työelämän muutossuuntauksia. Tilastokeskus lukee itsensätyöllistäjiksi yksinyrittäjät, ammatinharjoittajat, freelancerit ja apurahansaajat. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on reilut 160 000 itsensätyöllistäjää. Määrä on kasvava.

 

Samalla kun itsensätyöllistäjien määrä kasvaa, keskustelu epäkohdista on voimistunut.  Epäkohdat kiteytyvät sosiaalisen turvaverkon repaleisuuteen ja toimeentulon tasoon. Paineet uudistaa työttömyysturvajärjestelmää ja eläkejärjestelmää ovat kasvaneet.

 

Itsensätyöllistäjän toimeentulon taso on pitkälti riippuvainen henkilökohtaisesta neuvotteluvoimasta. Jos neuvotteluvoima on heikko, heijastuu tämä suoraan toimeentuloon. Itsensätyöllistämisen määrällinen kasvu on vahvistanut keskustelua itsensätyöllistäjien työehtosopimustoiminnasta. Yksi tavallisimpia argumentteja ajatusta vastaan tässä keskustelussa on, että yrittäjän asemassa olevien itsensätyöllistäjien  todetaan olevan elinkeinonharjoittajia, jolloin työn ehtojen määrittäminen työehtosopimuksella olisi kilpailulain vastaista kiellettynä  kilpailunrajoituksena.

 

Tässä kirjoituksessa vastataan siihen, missä on raja kilpailulain kieltämien hinnoitteluun vaikuttavien kilpailunrajoitusten ja kilpailulain ulkopuolelle jäävien sallittujen työmarkkinasopimusten välillä.  

 

Työehtosopimuslaki ja kilpailulaki 

Työehtosopimuksella tarkoitetaan sopimusta, jonka yksi tai useampi työnantaja tai työnantajien yhdistys tekee yhden taikka useamman rekisteröidyn työntekijäyhdistyksen kanssa ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on noudatettava. Kirjallisella työehtosopimuksella sovitaan kollektiivisesti työntekijöiden työn ehdoista.

 

Vakiintuneesti on katsottu, että työehtosopimustoiminta ei koskisi itsensätyöllistäjiä. Näkemykseen vaikuttaa kilpailulain sääntely, joka koskee elinkeinonharjoittajien toimintaa markkinoilla. Suomen kilpailulakiin on sisällytetty EU:n kilpailulainsäädäntö.  

 

Kilpailulain tarkoituksena on terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen vahingollisilta kilpailunrajoituksilta (1:1.1 §). Kilpailulaissa on määritelty elinkeinotoiminnassa kielletyt kilpailunrajoitukset. 

 

Kilpailulaki koskee kaikkea sellaista elinkeinonharjoittajien välistä yhteistyötä ja menettelyjä, joiden tarkoituksena tai seurauksena on kilpailun merkittävä estyminen tai vääristyminen. Kilpailulaissa on kielletty erilaiset elinkeinonharjoittajien yhteistyöhön perustuvat kilpailunrajoitukset. Kilpailulain vastainen toiminta on itsessään kiellettyä, joten haitallisia vaikutuksia markkinoiden toimintaan ei tarvitse osoittaa. Kilpailulain nojalla mm. yrittäjien yhdessä asettamat taloudellista toimintaa koskevat hinnoittelupäätökset ja -suositukset ovat kiellettyjä.  Tämä koskee myös eri järjestöjen sellaisia yhteisiä päätöksiä,  suosituksia ja sopimuksia,  jotka vaikuttavat elinkeinonharjoittajien hinnoitteluun. Kilpailulakia ei kuitenkaan sovelleta sopimuksiin tai järjestelyihin, jotka koskevat työmarkkinoita (1:2.1 §).

 

Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu C-413/13 FNV 

Euroopan unionin tuomioistuin on linjannut ennakkoratkaisussa C-413/13 FNV   itsensätyöllistäjien työehtosopimustoiminnan edellytyksiä ja rajoituksia  EU:n perussopimuksen kilpailuoikeudellisen 101 artiklan 1 kohdan pohjalta. Asia koski hollantilaisia muusikoita, jotka toimivat orkesterimuusikoiden sijaisina toimeksiantosopimusten nojalla ja joiden palkkioista oli sovittu työehtosopimuksella.  

 

Hollannin työehtosopimuslaki mahdollistaa työehtosopimuksen myös, kun työtä tehdään  toimeksiantosopimuksella tai urakkasopimuspohjaisesti. Hollannissa työntekijäjärjestö FNV, muusikoiden yhdistys ja työnantajajärjestö tekivät työehtosopimuksen, joka koski orkesterin jäseniä sijaistavia. Työehtosopimuksessa sovittiin vähimmäiskorvaukset  työsopimuksella palkatuille sijaisille ja myös toimeksiantosuhteessa toimiville sijaisille, joita ei pidetty  ”työntekijöinä”. Työehtosopimuksen liitteessä oli sovittu, että näiden itsenäisten sijaisten piti saada vähintään palkatuille sijaisille neuvoteltu harjoitus- ja konserttikorvaus lisättynä 16 prosentilla. Alankomaiden kilpailuviranomainen kyseenalaisti työehtosopimuksen itsenäisten sijaisten osalta kilpailuoikeudellisella perusteella.

 

Tuomioistuin linjasi itsensätyöllistäjien työehtosopimustoimintaa nimenomaan EU:n kilpailuoikeuden pohjalta.   Se katsoi, että unionin oikeutta on tulkittava seuraavasti: ”Työehtosopimuksen määräys, jossa määrätään sellaisten itsenäisten palvelujen tarjoajien vähimmäiskorvauksista, jotka kuuluvat johonkin sopimuksen osapuolena olevaan työntekijöiden järjestöön ja tekevät työnantajan lukuun toimeksiantosopimuksen nojalla samaa työtä kuin tämän työnantajan palkkatyöntekijät, jää Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 101 artiklan 1 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle, jos palvelujen tarjoajat ovat ”näennäisesti itsenäisiä ammatinharjoittajia””. Tuomioistuimen tulkinnan mukaan kysymys oli siis työntekijöihin rinnastuvista palvelujen tarjoajista, joihin ei sovelleta tätä kilpailuoikeudellista artiklaa.

 

EUT:n mukaan ”tällainen työehtosopimuksen määräys voidaan katsoa työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun tulokseksi, kun palvelujen tarjoajat, joiden nimissä ja lukuun ammattijärjestö on neuvotellut, ovat todellisuudessa ”näennäisesti itsenäisiä ammatinharjoittajia” eli palvelujen tarjoajia, jotka ovat työntekijöihin rinnastettavassa tilanteessa”.

 

Kun arvioidaan toimeksiantotyön itsenäisyyttä tai riippuvuussuhteen olemassa oloa, EUT:n mukaan  toimeksiantosopimuksen oikeudellisen luonteen lisäksi on tarkasteltava toimeksiantotyötä tekevien asemaa tuomiossa todetuilla kriteereillä. Erityisesti on tarkasteltava heidän itsenäisyyttään ja joustavuuttaan annettujen tehtävien aikataulun, paikan ja suorittamistapojen osalta ja verrattava tätä samaa työtä tekeviin työntekijöihin. EUT painotti, että erityisesti on arvioitava se, etteivät toimeksiantosuhteessa toimivat ole ”riippuvuussuhteessa sopimussuhteen voimassaoloaikana niin, että heidän itsenäisyytensä ja joustavuutensa olisi näin suurempi annettujen tehtävien aikataulun, paikan ja suorittamistapojen osalta kuin samaa työtä tekevien työntekijöiden”, jolloin on kysymys toiminnasta itsenäisenä palvelujen tarjoajana eli yrityksenä.

 

EUT:n tulkinta tarkoittaa sitä, että toimeksiantajaansa nähden riippuvuussuhteessa  työtään tekevät itsensätyöllistäjät rinnastuvat työntekijöihin. Kysymys on siten toimeksiantajastaan riippuvaisista itsensätyöllistäjistä ja samalla näennäisyrittäjyydestä. Kun nämä itsensätyöllistäjät kuuluvat johonkin työehtosopimuksen osapuolena olevaan työntekijöiden järjestöön, heidän työnsä vähimmäisehtojen määrittely työehtosopimuksella on työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun tulos, ja se jää kilpailuoikeuden soveltamisen ulkopuolella. 

 

Johtopäätöksiä 

Suomen ja Alankomaiden kilpailulaeilla on saatettu kansallisesti voimaan EU:n kilpailulainsäädäntö.  FNV-tuomion pohjalta arvioituna myöskään Suomen kilpailulainsäädäntö ei muodosta estettä toimeksiantajistaan riippuvaisten itsensätyöllistäjien ja näennäisyrittäjien työehtosopimustoiminnalle, kun se on järjestöjen kollektiivisen neuvottelutoiminnan tulos ja kun sillä pyritään edistämään heidän työehtojensa ja työolojensa parantamista. Näennäisyrittäjien ja toimeksiantajistaan riippuvaisten itsensätyöllistäjien toiminta markkinoilla ei ole kilpailulain tarkoittamalla tavalla aitoa elinkeinotoimintaa, vaan rinnastuu toimintaan palkansaajana.  Kilpailulainsäädäntöä ei siten voida soveltaa heidän työolojensa ja -ehtojensa parantamiseen tähtäävään kollektiiviseen työehtosopimustoimintaan. Kysymys on työmarkkinatoiminnan piiriin kuuluvasta kokonaisuudesta kilpailuoikeuden tätä estämättä.

 

Miten sitten määritellään näennäisyrittäjä tai toimeksiantajastaan riippuvainen itsensätyöllistäjä, joilla tämä kollektiivisopimusoikeus olisi.  Suoraan sovellettavaa määritelmää ei ole. Yksittäisessä tapauksessa arvio on tehtävä kokonaisharkinnalla huomioiden toimeksiantosopimuksen oikeudellinen luonne ja työskentelyolosuhteet.

 

Kysymys on tulkinnasta. EUT:n mukaan näennäisesti itsenäisen ammatinharjoittajan aseman arviointi kuuluu tuomioistuimen toimivaltaan. Suomessa arvioinnin voisi tehdä myös työneuvosto, jos tällaiseen ratkaisuun lakiteitse päädyttäisiin.

 

Suomessa työneuvosto antaa ratkaisuja muun muassa vuosilomalain ja työaikalain soveltamisesta. Nämä lausunnot eivät ole oikeudellisesti sitovia, mutta ne ohjaavat näiden lakien soveltamista. Lausunnoillaan työneuvosto ottaa samalla kantaa myös siihen, onko kysymys työntekijäasemassa olevasta vaiko elinkeinonharjoittajasta. Työneuvoston lausunnoissa  ja EUT:n aikaisemmin kuvatussa ratkaisussa C-413/13 FNV on käytetty samanlaisia arviointiperusteita.  On painotettu toisaalta yrittäjyyden aineellisten tunnusmerkkien eli toiminnan yleisyyden ja julkisuuden täyttymistä, toisaalta on painotettu työsopimussuhteisen työntekijän aseman määrittelyssä käytettävien kriteerien täyttymistä eli sitä, tehdäänkö työsuorituksia toiselle tämän johdon alaisena vastiketta vastaan.

 

Yksi käytännön ongelma on ennakkoratkaisussa FNV todettu vertailu toimeksiantajan palveluksessa oleviin työntekijöihin. Toimeksiantaja voi järjestää toimintansa niin, että työsopimussuhteisia työntekijöitä ei ole lainkaan. Tuomio FNV jättää avoimeksi näennäisesti itsenäisten ammatinharjoittajien oikeuden työehtosopimustoimintaan tässä tilanteessa. Riippuvuutta voi kuitenkin arvioida myös perusteilla, joita jo nykyisin käytetään monissa EU-maissa: riippuvuutta osoittaa esimerkiksi tekijän toimeentulon riippuvuus yhdestä lähteestä tai työehtosopimustoiminnassa jo nykyisin huomioidut alan tai ammatin erityspiirteet, esimerkkeinä kielialat, kulttuuri ja media-ala.  

 

Suomessa perustuslain ja yhdistyslain nojalla itsenäisillä ammatinharjoittajilla on oikeus järjestäytyä, myös ammattijärjestöön. Tämä on Suomessa vakiintunut käytäntö.

 

Suomen ja Hollannin työehtosopimuksia koskeva lainsäädäntö eroaa siinä, että Suomen työehtosopimuslaissa ei ole säännöstä, jonka nojalla työehtosopimus voidaan solmia koskemaan myös urakkasopimuksia ja toimeksiantosopimuksia.  Itsensätyöllistämisen ollessa kasvavaa, on tarpeellista arvioida työehtosopimuslain sisältöä ja muutostarpeita tästä näkökulmasta. On aiheellista uudistaa työehtosopimuslaki kattamaan toimeksianto- ja urakkasopimukset.   EU-oikeuden tulkintavaikutuksella on jo nyt merkitystä ”toimeksiantajistaan riippuvaisten” työehtosopimustoiminnassa. 

Helena Lamponen

Kirjoitus on tiivistelmä artikkelista, joka on kirjoitettu vuonna 2017 Alma Talentin Työoikeus – kirjoituskilpailuun, jonka teema oli ”Työ ja työelämä muuttuvat, muuttuuko oikeus?”. Artikkelia on täydennetty joiltakin osin vuonna 2018. Artikkeli julkaistaan Työoikeudellisen yhdistyksen vuosikirjassa 2018 tammikuussa 2019. 

 

Lähteet

Oikeuskäytäntö ja viranomaisratkaisut 

C-413/13 FNV Kunsten informatie en Media v. Staat der Nederlanden

C‑214/16 Conley King v. The Sash Window Workshop Ltd ja Richard Dollar

Helsingin hovioikeus 21.9.2017 nro 1117, DNro S 16/944

Helsingin hovioikeus 4.4.2018 tuomio nro 339, DNro S 16/2050

KKO 2008:99

TN 1246-89

TN 1293-93

TN 1399-04

TN 1401-06

TN 1411-06

TN 1420-06

TN 1428-08

TN 1444-11

 

Virallislähteet

EU:n sosiaalipilari 

Euroopan unionista tehty sopimus (2016/C 202/01)  

HE 88/2010 Hallituksen esitys eduskunnalle kilpailulaiksi

HE 158/2018 Hallituksen esitys eduskunnalle työaikalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 157/2000 Hallituksen esitys eduskunnalle työsopimuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Kirjallisuus ja muu aineisto

Andersson, Edward – Penttilä, Seppo: Elinkeinoverolain kommentaari 14., uudistettu painos. Talentum 2014.

Bruun, Niklas – von Koskull,  Anders: Työoikeuden perusteet. Talentum Helsinki 2012.

Fulton, Lionel: Trade unions protecting self-employed workers. ETUC Brussels 2018.

Itsensä työllistäjät – vertailuselvitys Sosiaaliturvan, kilpailulainsäädännön ja työsopimuslainsäädännön soveltaminen Tanskassa, Ruotsissa, Saksassa, Iso-Britanniassa ja Virossa. TEM raportteja 8/2013 Työelämä- ja markkinaosasto Loppuraportti 6.2.2013.  

Koramo, Marika – Keinänen, Janika  - Oosi, Olli – Wennberg, Mikko: Itsensätyöllistäminen ja jakamistalous työelämän murroksessa. Työ- ja elinkeinoministeriö Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työelämä 13/2017. 

Kairinen, Martti: Työoikeus perusteineen. Työelämän tietopalvelu Oy Masku 2009.

Lamponen, Helena: Itsensätyöllistäjien oikeudesta työehtosopimustoimintaan – edellytykset ja rajoitukset.

Työoikeudellisen yhdistyksen vuosikirja 2018 ja Alma Talent 2018 sekä Työoikeudellinen yhdistys 12.9.2018.

Löfgren, Maria – Hellstén, Harri: Selvitys työttömyysturvajärjestelmän muutostarpeista palkkatyön ja perinteisen yrittäjyyden välimaastossa. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja TEM raportteja 40/2016.   

Määttä, Kalle: Vero-oikeuden perusteet. Kauppakamari Viro 2017.

Ossa, Jaakko: Osa III Tulon verottaminen. Teoksessa Wikström, Kauko – Ossa, Jaakko – Urpilainen, Matti: Vero-oikeuden yleiset opit. Kauppakamari 2015, s. 157-294

Paanetoja, Jaana: Työoikeus tutuksi – käsikirja. Edita Helsinki 2017.

Pärnänen, Anna – Sutela, Hanna: Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013. Tilastokeskus Helsinki 2014.

Raitio, Juha: Euroopan unionin oikeus. Talentum Pro Helsinki 2016.

Saloheimo, Jorma: Työ- ja virkaehtosopimusoikeus. Talentum Helsinki 2012.

Työvoiman käyttötapojen ja työn tekemisen muotojen muutostrendejä selvittävän ja kehittävän työryhmän väliraportti 15.5.2012. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja TEM raportteja 16/2012.

Työvoiman käyttötapojen ja työn tekemisen muotojen muutostrendejä selvittävän ja kehittävän työryhmän loppuraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työ ja yrittäjyys 2/2015.

Virtanen, Pertti – Stenborg, Markku: 2 Kielletyt kilpailunrajoitukset. Teoksessa   Aalto-Setälä, Ilkka - Aine, Antti – Lehto, Petri – Virtanen, Pertti – Stenborg, Markku – Piekkala, Henriikka:  Kilpailunrajoitukset lainsäädäntö käytännössä 5., uudistettu laitos. Tietosanoma Oy Helsinki 2016,  s. 60 – 127.

Palaa otsikoihin ›