Ajankohtaiset
Tärkeä kysely jäsenille työosuuskunnan perustamisesta
Kyselyyn vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kolme kappaletta sadan euron lahjakorttia. Vastaa kyselyyn 30.9.2020 mennessä.
Akavan
Erityisalat ja sen jäsenyhdistykset valmistelevat työosuuskunnan perustamista
uudeksi jäseneduksi jäsenilleen. Osuuskunnan on tarkoitus aloittaa toimintansa
vuoden 2021 aikana. Olemme saaneet jäsenistöltä arvokasta tietoa valmistelun
tueksi, mutta kaipaamme tietoa vielä muutamaan seikkaan. Kyselyssämme on 9
kysymystä, joihin vastaaminen vie noin 10 minuuttia.
Lisätietoja:
Suvi Seikkula
Konsultti, työosuuskuntahanke
Puh. 040 515 6407
Mitä työosuuskunta käytännössä tarkoittaa?
Työosuuskunta eroaa niin sanotusta laskutusosuuskunnasta siten, että työosuuskunta on yritys, joka työllistää jäsenensä. Kun itsensätyöllistäjä työskentelee työosuuskunnan jäsenenä ja työmuoto täyttää tietyt kriteerit, hänet voidaan lukea palkansaajan työttömyys- ja sosiaaliturvan piiriin.
Miten työosuuskunta eroaa laskutusyrityksestä tai -palvelusta (esimerkiksi Ukko.fi tai Eezy)?
Laskutusyrityksen kautta tehty työ tulkitaan yrittäjyydeksi. Työosuuskunnassa työskentelevä taas luetaan palkansaajaksi. Työosuuskunnan kautta tehdyn työn myötä työntekijä voi siis saada parempaa sosiaaliturvaa kuin yrittäjänä tehdyssä työssä. Työosuuskunnan kautta tehty työ kerryttää palkansaajan työssäoloehtoa, eli oikeutta ansiosidonnaiseen päivärahaan, toisin kuin yrittäjänä toimiessa.
Miten osuuskuntaan voi liittyä ja mitä se maksaa?
Työosuuskuntaan liitytään maksamalla pieni osuusmaksu, jonka lisäksi jäsen maksaa laskutuksestaan kohtuullisen, mahdollisimman pienen provision. Provisio käytetään työosuuskunnan pyörittämiseen. Maksujen tasoa ei ole vielä päätetty, mutta ne pidetään niin pieninä kuin mahdollista.