Ajankohtaiset
Palkkausjärjestelmä yliopistosektorilla uudistuu
Neuvotteluja on käyty koko alkusyksy työryhmässä. Katso mistä neuvotellaan nyt.
Talven 2018 neuvottelukierros yliopistojen yleisen työehtosopimuksen uudistamiseksi päättyi valtakunnansovittelijan toisen sovintoehdotuksen hyväksymiseen tiistaina 6. maaliskuuta. Neuvotteluissa erimielisyyttä aiheutti etenkin palkkausjärjestelmän uudistaminen. Osapuolet sopivat jatkavansa valmistelua työryhmässä syyskuun 2018 loppuun saakka.
Hyväksytty sovintoehdotus antoi raamit jatkovalmistelulle. Tehtävien vaativuuteen perustuvaa hinnoittelua osapuolet eivät halunneet avata, joten työryhmä on keskittynyt palkan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaan osaan. Myös tehtävien vaativuuden arviointimenettelyyn yliopistoissa on paneuduttu. Valmistelun pohjana käytetään 1.3.2018 päivättyä versiota palkkausjärjestelmäluvusta liitteineen.
Rahaa uudistukseen on käytettävissä 0,5 prosenttia palkkasummasta vuoden 2019 alussa. Ellei sopua synny, pienenee 1.1.2019 paikallinen erä 0,3 prosentilla.
Ratkaisun kaksi keskeistä elementtiä ovat:
- henkilökohtaisen suorituksen nykyisten yhdeksän tason vähentäminen joko neljäksi tai viideksi ja
- henkilökohtaisen palkanosan alimman prosentin nostaminen nollasta vähintään neljään ja enintään kymmeneen prosenttiin.
Nämä kaksi elementtiä ovat riippuvuussuhteessa keskenään. Se voidaan ymmärtää ainakin niin, että saadakseen haluamansa viisi kategoriaa palkansaajat joutuvat tyytymään alimman prosentin nostamiseen vain neljään prosenttiin. Toisaalta, jos työnantajat tavoittelevat neljää kategoriaa, nousee alin prosentti ratkaisussa kymmeneen tai lähelle sitä.
JUKOlle tärkeää viisi kategoriaa – tavoitteena tasapainoinen ratkaisu
JUKOn yliopistoneuvottelukunta korosti viiden kategorian tavoittelemisen tärkeyttä seminaarissaan elokuussa 2018. Viiden kategorian ratkaisu mahdollistaa henkilöstön paremman palkitsemisen, sillä palkkausjärjestelmässä keskelle kasautuva henkilöstö on helpompi jakaa useampaan kategoriaan.
Toistaiseksi peruskysymykseen ei ole löytynyt yksimielistä ratkaisua ja voi olla, että asia säilyy avoimena loppumetreille saakka. Sopimuskausi jatkuu keväälle 2020 saakka, joten palkkausjärjestelmää nyt pohtiva työryhmä työskentelee työrauhan vallitessa.
Yliopistosektorin asioissa sinua neuvoo Akavan Erityisaloissa:
Minna Nieminen, neuvottelupäällikköYliopistosektorin edunvalvonta
Puhelin 0201 235 368
minna.nieminen@akavanerityisalat.fi
***
Yhteyshenkilöt
JUKOssa:
JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Kojo, markku.kojo@juko.fi,
puh. 0400 419 784
JUKOn yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja Johanna Moisio, johanna.moisio@tieteentekijoidenliitto.fi,
puh. 0400 874 135