Ajankohtaiset
Minulle tärkeä asia: Ilmasto
Uudessa Minulle tärkeä asia -juttusarjassa jäsenemme kertovat itselleen merkityksellisestä asiasta. Nyt Specian jäsen Kasper Nurmi selvittää, miksi on ilmastoaktivisti ja ilmastolakon kannattaja.
"Olen Kasper Nurmi, 25-vuotias yleisen ja aikuiskasvatustieteen
opiskelija Helsingistä.
Heräsin ilmastokriisin ja ympäristötuhon todelliseen vakavuuteen pari vuotta sitten, ja siitä asti olen seurannut häkeltyneenä nykyistä kehitystä. Viimeinen pisara oli vuoden 2018 IPCC:n raportti, jonka mukaan koko ihmiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla, mikäli emme muuta kehityskulkua radikaalisti.
Tämä kriisi koskettaa minua henkilökohtaisesti. Joudun elämään tällä planeetalla, joka nykymenolla tulee lämpenemään vähintään 2, ellei jopa 3-4 astetta. Joudun yhdessä muiden nuorten kanssa korjaamaan sotkun, jonka nykyinen politiikka meille jättää. Tulevaisuus näyttää synkältä ja tuntuu, ettei kriisin vakavuutta haluta ottaa tosissaan.
Uutisissa
näkee viikoittain uuden raportin tilanteen
vakavuudesta ja siitä, kuinka järjestelmätason muutoksilla
on kiire. Juhlapuheita pidetään ja
virallisia linjauksia kyllä julistetaan, mutta teot puuttuvat. Uusi hallitus
haluaa tehdä Suomesta hiilivapaan vuoteen 2035 mennessä. Silti haitallisia
yritystukia jatketaan, metsähakkuut pysyvät ennallaan, fossiilista energiaa
tuetaan vanhaan malliin ja ympäristön tuho jatkuu.
Samalla näen, kuinka aikuiset ihmiset
ympärilläni jatkavat arkeaan kuten aina
ennenkin. Päättäjät eivät toimi, vaikka
heihin kuinka vedotaan, suuryritykset porskuttavat entiseen malliinsa,
saastuttaen ja kerryttäen yhä suuremmat voitot. Valtiot puolustavat mieluummin voittojen kasaantumista harvoille kuin
tavallisten ihmisten elinehtoja.
"Rajaton talouskasvu ei ole
sovitettavissa
yhteen rajallisen maapallon kanssa."
Mielestäni tämä on
selvää: rajaton talouskasvu ei ole
sovitettavissa yhteen rajallisen maapallon kanssa. Luonnonvaroihin
ja niiden rajallisuuteen emme voi vaikuttaa, talousjärjestelmä taas on ihmisten
luoma. Sen voimme muuttaa. Nykytilanteessa hyväksymme,
että voitot ja ikuinen talouskasvu menevät elinkelpoisen tulevaisuuden edelle, mikä on täysin järjetöntä.
Kapitalismi tappaa sekä planeetan että meidät, joten siitä on luovuttava.
Samalla kun suurimmat saastuttajat ja tuhoajat jatkavat entiseen malliinsa, jo
valmiiksi sorretut ihmiset joutuvat kärsimään ilmastokriisin vakavimmista
seurauksista. Ne ovat jo nyt arkea ympäri maailmaa. Meille
uskotellaan, että olemme kaikki samassa
veneessä, mikä ei pidä paikkaansa. Kriisin
vaikutukset eivät osu kaikkiin samalla tavalla. Tavalliset ihmiset joutuvat
kamppailemaan selviytymisestään eri tavalla kuin
rikkaat.
Earth Strike -liikkeen vaatima ilmastoyleislakko on ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Kriisin hillitsemiseksi vaaditut toimenpiteet ja tähänastiset päätökset ovat täysin ristiriidassa. Tarvitaan enemmän tekoja, joilla on suurempi vaikutus. Ilman lasten ja nuorten lakkoilua ilmastonmuutos ei todennäköisesti olisi edes esillä julkisessa keskustelussa. Siksi ilmastoyleislakko on tarpeen. Se on hätäjarru tälle käsittämättömälle kehitykselle ja näyttö siitä, että me vaadimme kriisin aiheuttajat vastuuseen teoistaan. Se on osoitus siitä, että olemme valmiit toimimaan. Se on näyttö siitä, että emme hyväksy talouskasvun asettamista ihmiskunnan selviämisen edelle. Se on todiste siitä, että olemme tosissamme, kun vaadimme muutosta.
Fossiilisen kapitalismin alasajo ei voi tapahtua niin, että yksittäisiltä
työntekijöiltä ja ihmisiltä viedään heidän toimeentulonsa sekä elinehtonsa.
Siksi muutoksessa kohti kestävämpää yhteiskuntaa on huolehdittava sosiaalisesta
oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta. Myös ammattiliittojen pitää vaatia tätä.
Yksittäisille ihmisille on turvattava
tulevaisuus, jossa heidän toimeentulonsa ei perustu ympäristön tuhoamiseen.
Tämä tulevaisuus meidän on mahdollista rakentaa vain yhdessä toimimalla. Ne tahot, jotka hyötyvät tuhoisasta nykyjärjestelmästä eivät tule muuttumaan vapaaehtoisesti. Kauniisti pyytämällä emme voi pysäyttää tätä kehitystä. Yksilöinä emme tätä kriisiä ratkaise. Yhdessä voimme varmistaa tulevaisuuden, joka on kestävä meille kaikille.
Ammattiyhdistysliike ajaa jäsentensä etuja. Mielestäni on kaikkien jäsenten etu, että maapallo säilyy nyt ja tulevaisuudessa elinkelpoisena. Kuolleella planeetalla ei ole töitä. Liittojen on otettava keskeinen rooli ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa, joka tulee tulevaisuudessa koskettamaan niiden jäseniä yhä enemmän.
Ammattiyhdistysliike on todiste siitä, että yhdessä toimimalla saamme muutosta aikaan. Aikaa ei ole paljon. Nyt jos koskaan on aika käyttää tuota voimaa."
Teksti: Kasper Nurmi, Pirjo Leppänen
Kuva: Kasper Nurmi
Specia - Asiantuntijat ja esihenkilöt on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys