Ajankohtaiset
Kuntasektori: Työnantajan korjattava perusteeton epäpätevyysalennus
Korjausta voi hakea takautuvasti. Lue liiton ohjeet.
Kuntasektorilla palkkaan on tehty ns. epäpätevyysalennus, jos pätevyysvaatimuksessa vaadittu koulutus on puuttunut. Vuonna 2012 Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen KVTES määräykset muuttuivat ja tehtäväkohtainen palkka määräytyy yksinomaan tehtävän vaativuuden perusteella.
Siksi vuodesta 2012 lähtien tehtäväkohtaisen palkan epäpätevyysalennusta puuttuvan koulutuksen perusteella ei voida tehdä, jos
- työtehtävät ovat samanlaiset
- työtehtävien vaativuus on samanlainen
Palkkaero on perusteltu, jos ns. pätevän ja epäpätevän työtehtävät ovat erilaiset ja myös tehtävien vaativuudessa on eroa.
Perusteettomasti tehtyä epäpätevyysalennusta voi vaatia korjattavaksi. Työsuhteessa oleva voi hakea tarkistettua palkkaa takautuvasti 5 vuoden ajalta hakuajankohdasta lukien. Virkasuhteessa palkan oikaisua voi hakea takautuvasti 3 vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona asianomainen palkkaerä olisi ollut maksettava. Palkan korjaamista voi vaatia, vaikka palvelussuhde kuntaan on päättynyt.
Jos palkkaasi on tehty epäpätevyysalennus, toimi näin:
- Lähetä sähköpostitse työnantajalle pyyntö tarkistaa palkkauksen epäpätevyysalennuksen perusteet. Viesti katkaisee myös asian vanhentumisen.
- Esimiehen lisäksi kannattaa ilmoittaa asiasta ja ilmoituksesta omalle pääluottamusmiehelle. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n pääluottamusmiehet edustavat sinua asiassa.
Väärin perustein tehtyjä epäpätevyysalennuksia on viime aikoina noussut julkisuuteen. Myös Akavan Erityisalojen jäsenistöä työskentelee jonkin verran sellaisissa mm. sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen tehtävissä, joissa epäpätevyysalennus on ollut yleinen käytäntö.
Lisätietoja
Jaakko Korpisaari
kuntasektorin neuvottelupäällikkö
jaakko.korpisaari@akavanerityisalat.fi