Tavoitteemme
![HelenaLamponen](files/8767/textsize/HelenaLamponen.jpg)
Osassa tavoitteista on kysymys myös jo
liiton vaalitavoitteista vuoden 2023 eduskuntavaaleihin koskien siten samalla
vaalien jälkeistä hallitusohjelmaa.
Tavoitteet ja keinot ovat toisiaan
täydentäviä: osa tavoitteista on toteutettavissa neuvotellen ja sopien, osa
tavoitteista edellyttää lainsäädäntömuutoksia, poliittisia linjauksia tai
viranomaisohjeistuksia. Lisäksi tilanteet vaihtelevat eri aloilla, joten
tarpeet ja keinot ovat erilaisia.
Tästä pidämme kiinni
Tavoitteissa on todettu kynnyskysymyksinä ehtoja, joiden heikennyksiä emme hyväksy. Nämä koskevat mm. palkkausta, vuosilomaa ja lomarahaa sekä sairausloma-ajan palkkaa.
Emme hyväksy heikennyksiä luottamusmiesten asemaan tai heidän oikeuksiinsa.
Pidämme tärkeänä, että nykyiset, oman osaamisen kehittämistä ja kouluttautumista koskevat sopimuskirjaukset säilytetään ja että niiden päälle rakennetaan uutta.
Edessämme on todennäköisesti pitkä ja haastava sopimusneuvottelukierros ja heti perään tiivis kampanjointi ennen 2023 eduskuntavaaleja. Jäsen, osallistuthan aktiivisesti viestintäämme!
Edunvalvontaterveisin
Helena Lamponen
Johtaja
Edunvalvonta- ja lakipalvelut
Akavan Erityisalat
Tutustu tavoitteisiimme – osiot täydentyvät neuvottelukierroksen edetessä
> Työhyvinvointiin pandemian jälkeen erityinen panostus
> Omaishoitovapaa saatava palkallisena
> Etätyö mahdollistettava laajamittaisesti
> Monipaikkatyö huomioitava työaika- ja työmatkakirjauksissa ja -sääntelyssä
> Osaamisen kehittämisestä huolehdittava
> Ilmastosuunnitelmasta kirjaus työehtosopimuksiin
> Kirjaukset perhevapaista päivitettävä
> Sisäilmaongelmista ratkaisuihin sekä sopimus- että lakiteitse
> Sukupuolineutraalit nimikkeet käyttöön
> Kiusaamiselle nollatoleranssi
> Palkankorotusten taso ja muoto sekä sopimuskauden kesto
> Palkkaohjelmat naisvaltaisille aloille2.1.2022 Neuvottelutulos kolmella teknologiateollisuuden sopimusalalla
Neuvottelujärjestömme YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat pääsivät neuvottelutulokseen teknologiateollisuudessa, suunnittelu- ja konsulttialalla sekä tietotekniikan palvelualalla. Akavan Erityisaloilla on kaikkiaan noin 1 700 jäsentä näillä sopimusaloilla.
31.8.2021 Akavan Erityisalat: Omaishoitovapaa palkalliseksi
Työntekijät saavat ensi vuonna oikeuden lakisääteiseen mutta palkattomaan omaishoitovapaaseen. – Vapaa on saatava palkallisena, Akavan Erityisalat esittää. Palkallisuus tulee saada osaksi työ- ja virkaehtosopimuksia kaikilla työnantajasektoreilla.