Kansainvälinen vaikuttaminen

Akavan Erityisalat vaikuttaa kansainvälisellä tasolla Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin kautta.

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK

SASK on Suomen ainoa työelämän ihmisoikeusjärjestö, jonka jäseninä on joukko suomalaisia ammattiliittoja.

SASKin tavoite on, että Kansainvälisen työjärjestö ILOn määrittelemiä työelämän perusoikeuksia kunnioitetaan kaikkialla.

Työelämän perusoikeuksia ovat:

  • Oikeus kuulua ammattiliittoon
  • Lapsityön kielto
  • Pakkotyön kielto
  • Syrjinnän kielto
  • Oikeus turvalliseen ja terveelliseen työhön

SASK tukee kehittyvien maiden työntekijöitä, jotta he pystyvät parantamaan asemaansa työpaikalla ja koko yhteiskunnassa. Parhaiten työntekijöiden asioita edistää työpaikalla toimiva, itsenäinen ammattiliitto. Yhdessä työntekijät pystyvät vaikuttamaan yhteiskuntaan laajemminkin, esimerkiksi parantamaan työlainsäädäntöä ja sosiaaliturvaa.

SASKin tavoitteena ihmisarvoinen työ ja elämiseen riittävä palkka kaikille

SASKin toiminnan perusajatuksena on, että kestävin tapa poistaa köyhyys ja eriarvoisuus maailmasta on ihmisarvoinen työ, jolla pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Jokaisella on oikeus turvallisiin ja inhimillisiin työoloihin.

Käytännössä SASKin hankkeissa tuetaan kehittyvien maiden työntekijöitä heidän pyrkimyksissään saavuttaa elämiseen riittävä palkkataso ja inhimillinen työelämä.

SASK toimii Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Yhteinen haaste on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden saavuttaminen. Muita tärkeitä teemoja maailman työntekijöille ovat ilmasto-oikeudenmukaisuus sekä oikeus pysyä mukana digitalisaatiossa ja suojautua sen haitoilta.

www.sask.fi

Zimbabwelainen muusikko Chioneso Rutsito (kuvassa vas.) ei tiennyt, että hänellä olisi niin paljon esteitä ylitettävänä. Hän ei koskaan ajatellut, että hänen pitäisi suojautua sukupuoleen perustuvaa syrjintää vastaan.

Chioneso vastaa tasa-arvoasioista maansa muusikkojen liitossa, jota SASK tukee.

Kuvaaja Lassi Kaaria

Akavan Erityisalat SASKin jäsenenä

Akavan Erityisalat on ollut Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin jäsen vuodesta 2013 lähtien. SASKin jäseninä osallistumme työntekijöiden oikeuksien parantamiseen tähtäävään vaikuttamistyöhön niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kotimaan toimintaan kuuluu tapahtumiin sekä erilaisiin kampanjoihin osallistuminen.

Olemme olleet vuodesta 2017 lähtien mukana SASKin kotiapulaishankkeissa, jotka sijoittuvat Indonesiaan ja Filippiineille. Hankkeiden tavoitteena on parantaa kotiapulaisten asemaa kyseisissä maissa. Kotiapulaiset ovat yksi haavoittuvimmista työntekijäryhmistä, sillä työtä tehdään työnantajan kotona katseiden ulottumattomissa. Monissa maissa kotiapulaisia ei myöskään nähdä työntekijöinä, jolloin jolloin heidän oikeuksiaan loukataan. Useimmissa tapauksissa voidaan jopa puhua pakkotyöstä. Suurin osa kotiapulaisista on nuoria, kouluttamattomia naisia.

Lue lisää kotitaloustyöntekijöiden oikeuksista sekä järjestäytymisestä Indonesiassa sekä Filippiineillä SASKin sivuilta.

Pelastuttuaan orjuudesta Riski pääsi asumaan SASKin tuella ylläpidettyyn turvataloon, jossa hän sai psykologista ja sosiaalista tukea. Talossa oli uusia ystäviä ja naurua.

Kuvaaja SASK

SASKin lähettiläskoulutus

Akavan Erityisalojen jäsenet voivat hakea vuosittain järjestettäviin SASKin lähettiläskoulutuksiin. Lähettiläskoulutuksen suorittaneista tulee SASKin vapaaehtoisia, jotka voivat osallistua vapaaehtoistoimintaan omilla ehdoillaan. Lähettiläskoulutuksiin osallistuvien yhdistävänä tekijänä on kiinnostus ihmisoikeuksiin ja halu tietää, mitä itse voi tehdä asioiden muuttamiseksi.

Tiedotamme lähettiläskoulutusten hakuajoista uutiskirjeissämme sekä verkkosivuillamme.

Lähettiläskoulutukseen osallistuneella on myös mahdollisuus hakea SASKin opintomatkoille, joissa tutustutaan paikalliseen ammattiyhdistystoimintaan, työelämään ja kulttuuriin.

Kiinnostuitko vapaaehtoistoiminnasta? Tutustu SASKin sivuilta miten voit päästä SASKin lähettilääksi.


Kuvaaja Lassi Kaaria

Haluatko tietää lisää Akavan Erityisalojen solidaarisuustyöstä tai heräsikö sinulla kysymyksiä?