Työaika?

Työaikalaissa on yleinen määritelmä työaikaan luettavasta ajasta. Työaikaa on lähtökohtaisesti vain se aika, jonka työntekijä käyttää sopimuksen mukaisten työtehtäviensä suorittamiseen tai jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla tai muussa työnantajan määräämässä paikassa työnantajan käytettävissä.

Työaikalain yleissäännön mukaan säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää keskimäärin 40 tunniksi enintään 52 viikon ajanjaksossa, jolloin työviikko voidaan järjestää myös kuusipäiväiseksi. Koska säännöksen perusteella ei saa ylittää vuorokautista kahdeksan tunnin rajaa ja kun viikoittainen vapaa-aika on annettava viikoittain, työviikko voi olla enintään 48 tunnin mittainen. Työnantajan on ennakolta laadittava työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa säännöllinen työaika tasoittuu keskimäärään.

Työsopimuksella ei voi kiertää työaikalakia. Laki antaa mahdollisuuden valtakunnallisille työnantaja- ja työntekijäjärjestöille sopia laista poiketen työ- ja virkaehtosopimuksin ala- ja yrityskohtaisista erityistarpeista. Tällaisia erityistarpeita ovat mm. työaikaan luettava aika, valmiusaika, liukuvan työajan liukuma-aika ja enimmäiskertymä, lisä- ja ylityöstä maksettavasta korvaus, päivittäiset lepoajat ja vuorokausilepo sekä työajan tasoittumisjärjestelmä.

Lisätietoja saat Akavan Erityisalojen työsuhdeneuvonnasta.