Viisi vuotta sitten musiikinopettaja Päivikki Helinheimo oli varma, että sopiva työpaikka löytyisi pian.

Tämähän on juuri minun työpaikkani! Muistan vielä, kuinka tuollainen ajatus saattoi vielä viisi vuotta sitten putkahtaa mieleeni selatessani avoimia työpaikkailmoituksia. Erityisesti jos yritys haki töihin laajasti kouluttautunutta ja kokenutta musiikkiterapeuttia tai -opettajaa tunsin, että paikka oli käytännössä jo minun. Olenhan koulutukseltani kasvatustieteiden ja filosofian maisteri, musiikkiterapeutti ja musiikinopettaja. Neljä tutkintoa ja reilusti työkokemusta, ne olisivat varmasti hyvät valttikortit kilpailuun työmarkkinoilla. Tuntui todella hämmentävältä, kun en saanut kutsua edes työhaastatteluun.

Mitä tarjottavaa työmarkkinoilla?

Olen luonteeltani positiivinen ja sitkeä ihminen. Olen kasvattanut yksinhuoltajana kaksi lasta ja olen toiminut suurimman osan työurastani opettajana ja yrittäjänä. Olen opettanut vuodesta 1989 ja yritykseni on tarjonnut musiikinopettajan ja musiikkiterapeutin palveluita vuodesta 2004. Olen nauttinut siitä, että saan työskennellä hyvin monenlaisten teemojen ja eri-ikäisten ihmisten parissa.

Vuonna 2016 vuosien yrittäjäputki alkoi kuitenkin tuntua kuormittavalta. Minulla oli paljon asiakkaita ja liiketoiminta sujui hyvin, mutta koin vaikeuksia joidenkin yhteistyökumppaneiden kanssa. Vaikka asiat ratkesivat lopulta, aloin sen jälkeen kokea yrittäjänä toimimisen tukahduttavaksi. Päätin painaa hetkeksi pause-nappia ja kurkistaa, mitä tarjottavaa työmarkkinoilla minulle olisi.

Hyvä työ ei ole sukupolvikokemus

Olen aika utelias ihminen, joten hain laaja-alaisesti töitä kaikenlaisista paikoista, jotka vaikuttivat minusta kiinnostavilta. Vielä tuolloin ajattelin, että minun koulutustaustallani ja kokemuksellani olisin varmasti voimavara hyvin monelle työnantajalle. Vaikka olen yrittäjä, en ole yksinäinen susi. Olen opettajana nauttinut paljon työpaikan keskustelukulttuurista ja mahdollisuudesta tehdä töitä yhdessä.

Sanotaan, että millenniaalit arvostavat hyvää työyhteisöä ja tasa-arvoista johtamisen tapaa enemmän kuin minun sukupolveni. Minä kuitenkin ajattelen, että moni sukupolveni jäsen on kaivannut muutosta johtamisen kulttuurissa jo kauan. Koska muutos on ollut tulossa pitkään, sitä osaavat arvostaa vanhemmatkin sukupolvet.

”Huomasin työhaastatteluissa aika nopeasti, että kilpailin aina minua nuorempien ihmisten kanssa.”

Voisipa oman iän muuttaa

Huomasin työhaastatteluissa aika nopeasti, että kilpailin aina minua nuorempien ihmisten kanssa. Siinä ei sinällään ollut ongelmaa, sillä nuoret vastavalmistuneetkin saattavat kokea ikäsyrjintää. Oli kuitenkin aika karvasta huomata, että minun sijaani työpaikalle valittiin aina nuorempi vaihtoehto.

Tuntui kuitenkin hyvältä päästä edes työhaastatteluun. Hakulomakkeita täyttäessäni oli alkanut vaikuttaa siltä, ettei muulla kokemuksellani olisi juuri mitään painoarvoa, kun vastaanottaja vain vilkaisisi syntymävuottani. Mietin, että voisipa oman iän vaihtaa lomakkeeseen nuoremmaksi.

Kaukana häämöttävä eläke

Pohdin, pelkäävätkö työnantajat palkata itseään vanhempia työntekijöitä. Ehkä ikä nähdään arvon sijaan merkkinä jääräpäisyydestä tai jähmeydestä, kykenemättömyydestä muutokseen. Ehkä nuori työnantaja ajattelee, että minä en ymmärrä esimerkiksi sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä samalla tavalla kuin hänen ikäluokkansa.

Toivoisin, että työnantajat muistaisivat eri-ikäisyyden olevan voimavara, ei rasite. Eri sukupolvet eivät puhu eri kieltä. Mielestäni tuollaisissa asioissa kyse on enemmänkin yksilöllisestä persoonallisuudesta kuin iästä.

Maailma voisi olla aika paljon kiinnostavampi paikka, jos nuoret työnantajat alkaisivat palkata meitä viisikymppisiä. Töitä hakiessani tuntui merkilliseltä, että 49-vuotiaana eläkeikääni lykittiin jatkuvasti kauemmas tulevaisuuteen, mutta siitä huolimatta kukaan ei tuntunut haluavan työllistää minua.

Annoin työnhaulle viisi vuotta, mutta nyt olen palannut takaisin yrittäjäksi. Tässä välissä olen opiskellut taas lisää, viimeksi tulevaisuudentutkimusta, viestintää ja työhyvinvointia. Koko työnhakuaikanani pääsin vain kouralliseen työhaastatteluita. Se tuntui raskaalta. Minun on ollut myös vaikeaa olla tekemättä töitä. Lopulta ajattelin, että omapa on menetyksenne. Työ ja sen tekeminen ovat minulle edelleen hyvin merkityksellistä asioita. Jos pysyn terveenä, haluan tehdä töitä vielä eläkeikäisenäkin.

Päivikki Helinheimo

• Ikä: 54
• Jäsenyhdistys: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU:n jäsen vuodesta 2014

Teksti: Jenna Parmala, Noon
Kuvat: Laura Vesa

> Akavan Erityisalojen ikäsyrjintä-verkkosivut